keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Härskit luonnontieteilijät ja tylsä työmatka

Moni ajattelee, että taide tarkoittaa kuvataidetta. Kärsivällisesti sitä koittaa valistaa, että muitakin taiteenaloja on aika monta. Kuvataideihmiset ovat ilmeisesti jotenkin onnistuneet lanseeraamaan asiansa muita paremmin.
Vielä heikompi tilanne on tieteen kanssa: luonnontieteilijät omivat härskisti koko homman itselleen.

Näin tekee myös Kimmo Pietiläinen Mikä on villakoiran ydin? -kirjassaan. Alaotsikko "50 tieteen mysteeriä" on suomeksi "50 luonnontieteen mysteeriä". Tällainen rutina voi tuntua pilkunviilaamiselta, mutta tällä häikäilemättömyydellä on seurauksensa: esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmissa luonnontieteillä on leijonanosa, muut vikisevät siinä vieressä.

Kuva Tomi Norha

Jos Pietiläisen kirjan alaotsikko onkin syypää moniin maailman ongelmiin, itse kirja on hyvä. Siinä käydään läpi mielenkiintoisia asioita atomeista avaruuteen. Lukemisen ilon jälkeen näitä juttuja voi käyttää keskustelunavauksina esimerkiksi lasten kanssa ja saada heidät kiinnostumaan maailmasta syvällisemmin. Vaikka teksti on populaaritieteellistä, se ei suoraan käy iltasaduksi, mutta vanhemman antaman oikaisuhoidon jälkeen kaikki aiheet kiinnostanevat pienimpiäkin.

Tiesitkö esimerkiksi, että jos kaupungin keskusta on kooltaan seitsemän kertaa seitsemän korttelia (kuten esimerkiksi Turun ja Tampereen keskustat ovat), montako eri reittiä voi löytää kaupungin halki? Jos esimerkiksi haluaa vaihtelua työmatkaan, tarjoaako kaupunki sitä? Vastaus on 789 360 053 252 reittiä. Eikä mitään katua kuljeta edes kahteen kertaan.

Hallitus saa jatkaa työurien pidentämistä vaikka vähän pitempäänkin, eikä silti käy työmatka tylsäksi, ainakaan Turussa tai Tampereella.

Kimmo Pietiläinen: Mikä on villakoiran ydin? 50 tieteen mysteeriä
Terra Cognita


Tartu Tiede-lehden mahtavaan tutustumistarjoukseen! Viisi numeroa vain 29,90 ja tilaajalahjaksi valitsemasi lahja (arvo jopa 39 euroa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!