Kirjallisia

Kirjallisia

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Dekkaridetaljien pauloissa

Harrastan valokuvaamista ainakin omaksi ilokseni. Kuvaan niin paljon, että läheiset toisinaan vallan hermostuvat, kun vielä tuostakin kaatuneesta puusta pitää ottaa kuva. Toisinaan olen lukevinani katseista, että muut eivät näe mitään ihmeellistä kuvausaiheissani, mutta minulle pienet hetket ja näkymät ovat monesti lähes taianomaisia ja ne pitää ikuistaa. Paitsi luonnosta pidän urbaanista maisemista, arjesta. 

Linssin läpi näkee toisinaan sellaisia yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Minulle jäävät myös mieleen rakennukset, niiden yksityiskohdat, kaupunkimaisemat, arkiset kaupat ja virastot. En paina niitä mitenkään aktiivisesti mieleeni, mutta olen huomannut, että pystyn vuosikymmenien jälkeen palauttamaan mieleen purettujen rakennusten ominaispiirteitä ja entisten asuinseutujen karttoja. Sen olen huomannut jo vaikka Facebookissa PostikorttienTurku –ryhmän kuvista. Monien kaupunkimaisemien ja rakennusten sijainnin kykenen hahmottamaan sekunneissa.

Ehkä juuri näistä syistä pidän kovasti kirjoista, jotka sijoittuvat arkisiin paikkoihin, jotka ovat minulle tuttuja. Syntyperäisenä turkulaisena toki Turku on aina tärkeä ja sen osuminen kirjan tapahtumien sijaintipaikaksi hivelee. Turun lisäksi olen asunut kuusi vuotta Lauttasaaressa, Helsingissä (ja vuoden verran Kolarissa, Lapissa). Etelä-Helsinkiin, Espooseen ja Lauttasaareen sijoittuvat kirjat houkuttelevat kerta toisensa jälkeen. Outi Pakkasen dekkareihin tartun innolla, sillä osa lumosta syntyy tuttujen ja rakkaitten paikkojen kuvauksista. 



Luin peräkkäin Outi Pakkasen Toinen kerros –dekkarin sekä ruotsalaisen Mari Jungstedtin Vaarallisen leikin. Pakkasen ruokakuvaukset toki ovat herkullisia, mutta enemmän nautin jälleen henkilöhahmojen kotien kuvauksista. Jugend-talojen yksityiskohdat, rappukäytävät, porttikongit ja parvekenäkymät on kuvattu niin elävästi, että jälkeenpäin tuntuu, että olisin katsonut elokuvaa tai käynyt itse paikalla. Henkilöhahmot ja niiden ominaispiirteet eivät tee yhtä lähtemätöntä vaikutelmaa, mutta herättävät toki toivotut reaktiot: sääliä, inhoa ja toiveikkuutta. Outi Pakkasen Toinen kerros (ilmestynyt 2012) ei ollut ihan tekijänsä parhaimmistoa paitsi ympäristönsä kuvauksissa.




Mari Jungstedt oli minulle uusi tuttavuus. Pohjoismaisia dekkareita ilmestyy niin paljon, etten pysy enää perässä. Vaarallisessa leikissä (ilmestynyt ruotsiksi v. 2010) oli jotakin samaa kuin juuri ennen lukemassani Outi Pakkasen dekkarissa. Maisemakuvaus on taidokasta. Kirja sijoittuu pääosin Gotlantiin ja sen maaseudulle, joiden kuvaus on elävää ja tarkkaa. Visbyssä olen käynyt lapsena, mutta sieltä saamaani lelua kummempaa muistoa minulla ei sieltä ole. Mari Jungstedtin maalailemien maisemien jälkeen olen lähes käynyt Gotlannissa uudelleen tai ainakin mielessä kävi sinne palaaminen. Vaikkapa Tukholmasta liikennöivällä lautalla, jonka lapsiperhekuvaukset tarkkoine ja uskottavine yksityiskohtineen murhien keskellä tuntuivat juuri niiltä arkisilta asioilta, joista nautin.


Jos pidät dekkareista, joissa ei veri lentele ja joissa keskitytään ihmismieleen ja maisemiin, saatat mielelläsi lukea nämä.  Jos nautit yksityiskohdista, saatat pitää niistä vielä enemmän. Koska kirjat eivät ole aivan upouusia, löytyivät ne helposti kirjaston hyllystä.



Outi Pakkanen: Toinen kerros
Otava

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki
Otava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!