Kirjallisia

Kirjallisia

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kauneus ponnistaa menneestä

Taivaslaulusta on jo tarinaa edellisessä tekstissä, mutta vielä mahtuu kirjaimia maailmaan.

Pauliina Rauhalan teos on ennen muuta kaunis: runollinen kieli on ensimmäinen ja viimeinen asia, joka romaanista mieleen piirtyy. Pohdinnan arvoista on, että kaunis kieli tuntuu aina vaativan jonkin ponnistusalustan menneestä maailmasta. Jos ei historiallista aihetta, niin viittauksia menneiden aikojen runomestareiden teksteihin kuten tässä, Leinoa, Jylhää, Kanteletarta.



Mutta Taivaslaulussa on paljon muutakin. Kirjan ilmava rakenne ei ole saanut mielestäni ansaitsemaansa huomiota. Lyhyet, vain parin sivun mittaiset luvut houkuttelevat kepeästi mukaansa, ja silti niihin mahtuu maailma. Aikatasoilla hypellään edes ja takaisin, mutta tarkan rajauksen ansiosta mukana ei ole vaikea pysyä, vaan lestadiolaisten kaksiulotteinen maailma syvenee ja konkretisoituu teoksen edetessä. Kun sekä aihe että kerrontatapa ovat näin tiukasti rajattuja, lopputulos on upea. Taivaslaulu on hieno teos.

Se visertää kuin satakieli huilullaan kasteisen niityn kulkijalle.

Laitan varaukseen Arto Salmista ja Juha Seppälää että pääsee balanssiin.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Gummerus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!