perjantai 29. elokuuta 2014

Stieg-vainaata harmittaa

Taas lykästi. Löysin kirjastosta Erik Axl Sundin Varistytön. Kirjailijan nimen taakse kätkeytyy ruotsalaiskaksikko Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Miehistä olen lukenut jo useammankin maininnan Varistyttö-trilogian ensimmäisen osan ilmestyttyä. Toinenkin osa on jo ilmestynyt, kesäkuussa, ja sen aion metsästää pikaisesti. 




Stieg Larssonin Millennium-trilogia teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Ensin luin kaikki kolme kirjaa, sitten katsoin elokuvat ja lopuksi ostin vielä leffat kotiin katsottaviksi uudelleen. Varistytön takakannessa mainitaan vain yksi arvio: "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." (Gefle Dagblad) Enempää en tarvinnut houkutukseksi. Tämän postauksen otsikon ymmärtänee tässä kohtaa. Stiegia varmasti harmittaa. Rajan takaa on hankalampi puolustaa mainettaan.

Aiemmissa postauksissa olen moitiskellut muutamia kirjoja synkkyydestä. Tällä kertaa en sitä tee, koska tämä, synkistä synkin ihmisen kieroutumien kuvaus, on ihan huippu. 413 sivua hujahti alle päivässä ja keskenhän se tarina jäi, kirjan loppu ei tarjonnut mitään helpotusta. Hekumoin sillä, että tätä ihanuutta on jäljellä vielä kaksi osaa. 

Varistyttö on luonnollisesti iso tapaus ja sen osoittaa jo kirjasarjalle tehty oma suomenkielinen webbisivukin, www.varistytto.fi. 

Poikkeuksellista on kenties se, että mieskirjailijat kirjoittavat päähenkilöiksi kaksi naista. Jeanette Kihlberg ja Sofia Zetterlund ovat molemmat osaavia, napakoita ja ammattitaitoisia naisia huonoissa ihmissuhteissa. Lapsia lahdataan (pahoittelut raa'asta sanavalinnasta, mutta kirja ei kaunistele) ja julmuuksilta eivät välty naisetkaan. 

Koukuttavinta tässä kirjassa on se, että kun lukija kuvittelee jo arvanneensa jotakin, tarina saakin uuden käänteen ja taas poloinen lukija on vietävissä. Synkkyyden vastakohtana on ruotsalainen herttainen yhteiskunta, mikä tekee kontrastista vieä herkullisemman. Kirjan loppu harmittaa, kuten kuuluukin, ja taidan kohtsiltään naputella kirjastoon varauksen kakkososasta. 

Jos nautit Stieg Larssonin tarinoinnista, uskon, että näiden ruotsalaisukkeleiden yhteistyön tulos ei jätä sinua myöskään kylmäksi. Jos uskallat....

Erik Axl Sund: Varistyttö
Otava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!