Kirjallisia

Kirjallisia

perjantai 10. lokakuuta 2014

Ruotsissa ja Kuusamossa osataan

Kun Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ilmestyi, päätin ilman muuta lukea sen. Niagaroittain on ehtinyt vettä virrata Aurajoessa ennen kuin sen nappasin käsiini. Ja vauhdilla eteni ensimmäinen osa, Rakkaus.



Jonas Gardell on suomalaisten oma vävypoika, samaan tyyliin kuin Adam Lambert taannoin. Aina ihanan iloiset Mark Levengood ja Jonas Gardell ovat juuri niin tyypillisen onnellinen ruotsalainen pariskunta kuin Vadelmavenepakolainen vain voi kokea. Ja siksi Jonas Gardellin kipeän upea kirjasarja on niin hieno.

Kirjan henkilöt on kuvattu taiten, kauniisti, syvällisestikin. Yhtään hutaisua ei ole. Jokaiseen tutustuu kuin omaan tuttavapiiriinsä ja jokaisen voisi tunnistaa pöytäseurueessa, jos kuvan näkisi, kuvittelisin.

Ensimmäinen osa - rakkaus - tuo välähdyksiä sairaalasängyn viereltä ja samalla kertoo Rasmuksen ja Benjaminin kohtaamisesta kasvattaen heitä lapsista nuorukaisiksi. Ja miten kauniisti se kaikki kerrotaankaan.

Luettuani ensimmäisen osan tuli mieleeni heti Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Kummassakin kirjassa kuvataan 1900-lukua, tosin ei aivan identtisiltä vuosikymmeniltä. Toisessa seksuaalinen tasavertaisuus on vielä kaukana ja lain toisella puolen, toisessa laki jo murtuu, mutta käytännön elämässä kaikki on vielä kuin laitonta, piiloteltavaa ja yhteiskunnan silmissä rumaa, vaikka rakkaus on kaunista. Herkkä vapaus on hapuilevaa ja piiloteltavaa.



Ensimmäinen osa jäi pitkäksi aikaa mieleeni. Toinen osa - sairaus - on periaatteessa heti jatkoa ensimmäiselle, mutta nyt sairastaminen on alati läsnä, sairastumista kuvataan ja kuolema on aivan kulman takana. Tunnelma on synkempi ja toivottomampi. Lapsuustarinatkaan eivät ole siitä onnellisimmasta päästä, ne suorastaan ahdistavat.

Rasmus ei kakkososassa ole enää vain herttainen poika, jota kotikonnut ahdistavat. Hän on ärsyttäväkin, suorastaan inhottava. Toisaalta kirjan edetessä vieraillaan Rasmuksen sairaalasängyn äärellä, joka tulee olemaan tarinan väistämätön loppupiste. Ainakin Rasmuksen maallisen tarinan. Benjamin on jäänyt kuvaukseltaan hiukan pinnallisemmaksi raapaisuksi, vaikka pinnallinen hän ei ole. Heidän kaveripiirinsä edustaa stereotyyppistä homojoukkoa, mutta Benjamin säilyttää Jehovan todistaja -henkeään.

Lehdille, muistilehtiöille ja muulle materiaalille tarkoitetuin taskuin varustetussa nahkakotelossa säilyttämänsä Raamatun välistä Benjamin ottaa esiin piirroskuvan ja kiinnittää sen nastalla seinälle.  
Kyse on tavanomaisesta Jehovan todistajien kuvasta, joka esittää hymyilevää perhettä, siinä on hyvin pukeutunut äiti, hyvin pukeutunut isä ja hyvin pukeutuneita lapsia oleskelemassa niityllä järven rannalla, taustanaan Alpeilta vaikuttava maisema.  
Rasmus vilkaisee kuvaa arvostelevasti. "Tuollaisestako te haaveilette?" hän kysyy epäilevästi ja päivittelee asiaa. Benjamin kohauttaa nolostuneena olkapäitään. "Oletettavasti." Rasmus menee kuvan tuntumaan ja tutkiskelee sitä pitkään ja hartaasti, ennen kuin esittää lopullisen arvionsa. "Tehän olette aivan heikkopäisiä. Tanssitaanko?"

Kirjasarja on loistavaa ajankuvaa ja karmea kertomus lähihistorian, aivan parinkymmenen vuoden takaisista, kamalista asenteista ja ihmisten kylmyydestä, julmuudesta ja inhimillisyydestä.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
Osa 1: Rakkaus
Osa 2: Kuolema
Johnny Kniga

Jonas Gardellia Bookysta






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!