Kirjallisia

Kirjallisia

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Runollisen lumoava jättiläinen

Luin syksyllä Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet, ja ihastuin.

Juhani Lindholmin vuonna 2009 suomentama Kafka rannalla oli nyt seuraava askeleeni Murakamin maailmassa, työkaverini Päivin suosituksesta.




Kafka rannalla on yli kuusisataasivuinen järkäle. Siksi on selvää, että siltä ei pidä odottaa tiiviillä tavalla kiehtovaa kielenkäyttöä vaan laveampaa ilmaisua. Tarina etenee vuorovedoin: kahden hyvin erilaisen ihmisen kulkua seurataan maailmassa, joka ei ole ihan arkinen, ja lopulta nämä kaksi tarinaa nivoutuvat yhteen.

Mikään ei ole suoraviivaista, ei kovin ennalta-arvattavaa (eipä tietenkään kun ollaan realismin tuolla puolen), mutta mielenkiintoista kyllä, ja Murakami osaa annostella asiat oikein. En kykene lukemaan fantasiaromaaneja lainkaan, vilpittömistä yrityksistäni huolimatta en kykene. Mutta Murakamin realismintakaisuuteen uppouduin mielelläni. Lumoava kokonaisuus muodostuu varsin runolliseksi: kuten hyvä runo, se pistää ajattelemaan, mutta samalla huomaa, että mitään lopullista ratkaisumallia tulkintaan ei ole.

Ja paikoitellen kerrontakin riehaantuu runolliseksi, kas näin: "Seison kahden sotilaan kanssa puolivälissä rinnettä, katson alas ja tunnen väreiden vaeltavan sisälläni. Merkit asettuvat uuteen järjestykseen, metaforat muuntuvat toisiksi ja minä alan ajelehtia pois itsestäni. Olen perhonen ja liitelen luomakunnan äärillä. Maailman laitojen tuolla puolen on alue, missä tyhjyys ja aine käyvät saumattomasti yksiin, missä menneisyys ja tulevaisuus muodostavat jatkuvan, päättymättömän silmukan."

Musiikki-ihmisen mieltä lämmittää tietysti se, että Murakami näyttää sirottelevan taidemusiikin klassikoita kirjoihinsa tavan takaa, tässä Beethovenia erityisesti.

Takakannessa kerrotaan ensimmäisenä Murakamin olevan Japanissa "varsinkin nuorten lukijoiden suosikki". Ehkä tämä on totta, mutta en kyllä ihan tuolla kärjellä lähtisi itse tätä teosta Suomessa markkinoimaan. Ihan aikuisten kamaa on tämä.

Pitkän tekstin aikana ehtii rakennella paljon, kokonaisen maailman. Siksikö olivat Finlandia-ehdokkaatkin keskimääräistä paksumpia?

Haruki Murakami: Kafka rannalla
Tammi

2 kommenttia:

  1. Kafka oli minulle ensimmäinen Murakami ja vei mennessään. Arvoituksellisuus, tietty pelottavuus, huhhui. Kyllä tykkäsin. Ensimmäisenä se on myös kovin rakas, mutta tähän mennessä suosikkini on ollut 1Q84-trilogia kaikessa massiivisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samat asiat minuakin veivät. Pitääpä tutustua tuohon 1Q84:ään!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!