Kirjallisia

Kirjallisia

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Formalisti luki ison kirjan

Tulipa taannoin hyvien ystävien kanssa puheeksi mikä on kenenkin mielestä kaikkien aikojen paras kirja. Omaksi suosikikseni mainitsin Joyce Carol Oatesin Putouksen: luin kymmenisen vuotta sitten paksua opusta flunssaisena, ja sen maailma pääsi ympäröimään minut täysin. Lisäkierroksia Putous sai siitä, että käytin Google Mapsia päästäkseni selville tarkemmin tapahtumapaikoista, Niagaran ympäristöstä.



Ystäväni, paljon lukeva äidinkielenopettaja, sanoi omaksi suosikikseen Jonathan Franzenin teoksen Vapaus (2010). Samankaltaisen nimen lisäksi näitä kahta teosta yhdistää yhdysvaltalainen tekijä ja iso koko (=yli viisisataa sivua).

Aivan ykköseksi en Vapautta rankkaisi, niin paljoa en innostunut, mutta teoksella on kyllä kaikki suuren teoksen edut. Siinä ehditään käydä läpi yhden perheen tarina pitkällä aikavälillä ja seikkaperäisesti, jolloin teoksen maailmaan pääsee todella uppoutumaan, syvälle ja kokonaisesti. Ja sitä maailmaa riitti miellyttävän pitkään, pariksi viikoksi.

Mitään ihmeellistä Vapaudessa ei ole: kieli ja kerronta on kyllä erittäin luontevaa, mutta ei mitenkään kohosteista - siis esimerkiksi runollista tai aforistista. Myöskään juonessa ei ole mitään maata järisyttävää, se on kuvaus melko tavallisten ihmisten elämästä ja ikääntymisen mukanaan tuomista ongelmista. Toisaalta juuri siinä on teoksen voima: kenen tahansa on helppo elää mukana Patty ja Walter Berglundin tarinassa. Ympäristökysymykset junttaavat Vapauden kiinni tähän aikaan - tosin samoin kuin Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät (joka myös sijoittuu yhdysvaltoihin ja on isokokoinen), tämä kirja pärjäisi hyvin ilman näitä ajankohtaisuuksiakin.

Olen selvästikin formalisti, sillä eniten minua häiritsi teoksen löyhäntuntuinen rakenne. Mielestäni parhaissa kirjoissa pitää olla tiukka runko, niin että kompositio(kin) laittaa lukijan haukkomaan henkeä - tosin muistaakseni Putouskaan ei ole erityisen jäykkärunkoinen. Voi olla että tällainen muotovaativaisuus juontaa juurensa rakkaudestani taidemusiikkiin, jossa ilman jämäkkää kompositiota ei ole mitään.

Jonathan Franzen: Vapaus
Siltala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!