Kirjallisia

Kirjallisia

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kummallista senioriviihdettä

Ehtoolehto-sarja on ilahduttanut lukijoita ja kirjastosta kirjoja on vaikea löytää hyllystä noin vain. Helsingin kirjamessuilla Minna Lindgreniä kuunteli monisataapäinen yleisö ja syksyllä ilmestyneeseen Ehtoolehdon pakolaiset -kirjaan jonotti tilaisuuden jälkeen pitkän letkan verran väkeä omistuskirjoituksia.



Ensimmäisen osan Ehtolehto-sarjaa bloggasin syksyllä ja nyt vuoroon päätyi kakkonen, Ehtoolehdon pakolaiset. Pakolaisuus viittaa putkiremonttiin, joka riistäytyy käsistä sen verran raisusti, että mummelit päätyvät evakkoon suurlähettilään omistamaan asuntoon Hakaniemessä.

Seniorikirjallisuus, jos sellaista termiä voi käyttää, on noussut yhä suositummaksi. Eikä se ole mikään ihme, sillä reippaat ja vireät eläkeläiset lukevat paljon ja ilman muuta ikääntyvän väestön ja palvelutalojen asukkaiden arjen hirtehiset kuvaukset kiinnostavat. Kiinnostavathan ne nuorempiakin. Mutta suosiosta huolimatta kirjailijalla ei pitäisi olla ihan näin kiire.

Minna Lindgren on sivistynyt ja hauska. Hänellä on pohjaa seniorikuvauksilleen, mutta nyt on tosiaan tainnut tulla liian kiire. Irman ja Siirin seikkailut ovat hauskoja, mutta ratikoilla voi ajella vain tietyn verran, jotta hauskuus säilyy.

Putkiremonttiseikkailut, rötöstelevät firmat ja palvelutalon taustaorganisaatiot ovat tämän kirjan tarinan taustalla. Seiniä kaatuu, suomea huonosti puhuva remppasetä tulee vessan seinästä läpi, korulippaita katoaa ja lopulta mummeleiden kaikki tavarat katoavat evakon aikana. Kai. Mihinkään ei tule mitään vastauksia. Ilmeisesti kolmas osa on tulossa ja siinä saadaan vastauksia, mutta jonkinlaisia päätöksiä (no tietysti väkeä kuoleekin, tietynlaista päättymistä sekin) pitäisi saada. Loppua kohden mysteerit suorastaan lisääntyvät. Pöh.

Onkohan sitten niin, että palvelutaloissa elämä on niin kummallista vaihtuvine henkilökuntineen, laskutusepäselvyyksineen ja lääkityksineen, että kirjan sekavuus ja vastauksettomuus on ihan vain realismia? Juuri kuulin, että ystävättäreni palvelutaloon muuttaneilta isovanhemmilta pyydettiin pankkitilien saldot palvelutaloon muuttaessa vaikka palvelumaksu määrättiin puhtaasti eläkkeen mukaan. Ehtoolehdon innoittamana haistoin tietysti palaneen käryä, mutta ehkä se vain on arkipäivää ja kaikkien on syytä virittäytyä siihen, että kun ajatukset herpaantuvat iän myötä, pitää jonkun luotetun olla tarkkana.



Ehtoolehdon pakolaiset oli nopealukuinen ja paikoin hauskasti kirjoitettu, mutta muuten pidin sitä isoksi harmiksi vähän rimanalituksena. Tylsä juttu. Ehkäpä kolmas osa korjaa käsitykseni? Sen luen sitten aikanaan, tietysti.

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset
Teos


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!