maanantai 9. maaliskuuta 2015

Pitipä se otteessaan

Mons Kallentoft on ruotsalainen kirjailija, joka on kirjoittanut jo lukuisia dekkareita, joiden päähenkilönä on ristiriitainen poliisi, Malin Fors. Vesienkelit on tuorein suomennos (suom. Raija Rintamäki) ja Malin Forsin tarinaa on aiemmin voitu lukea jo viidessä muussakin kirjassa.



Ruotsalaiseksi dekkariksi tämä oli synkkä, paljon synkempi kuin Viveca Stenit tai Camilla Läckbergit, joissa rikokset tapahtuvat kauniilla merenrantapaikkakunnilla ja joissa menneiden muistelun keskellä muistetaan syödä kanelipullia. Ruotsalaisdekkariksi tässä on synkähköjä norjalaisvaikutteita, mikä oli oikein virkistävää. Ihan Erik Axl Sundin synkkyyksiin tässä ei sentään ylletä, mutta rajansa kaikella.

Tarina sijoittuu pääosin Linköpingiin, joka ei saa minkäänlaista söpöystasoitusta siitä, että se on myös kirjailijan kotikaupunki. Karu ja kahtiajakautunut kaupunki antaa oivan näyttämön tapahtumille.

Murhia kirjassa toki on, mutta pääosa pohdinnoista keskittyy pienen tytön etsintöihin. Tarinan väritykset ovat ajankohtaisia ja henkilöhahmot inhimillisiä. Jälleen häiritsi se, että päähenkilöiden nimet ovat kovin samanlaisia. Kehitin itselleni oikein muistisäännön, jolla erotin Karinin ja Malinin...

Koska olen olan yli ja vieressä saanut seurata lyriikkaan perehtymistä ja sen luomista, kiinnitti huomioni tämän kirjan lyyrisyys. Harvemmin saa dekkarissa nauttia tämänkaltaisesta tekstin soljumisesta:

Luvun 9 loppurivit

Epäuskottavuutta muuten hyvin sujuvaan tarinaan toivat kohtaukset, joissa poliisit vähät välittivät kotietsintäluvista ja mennä tiirikoivat itsensä sisälle useammankin kerran. Samaten ruotsalaisten poliisien seikkailut Vietnamissa aseita heilutellen ilman mitään virallista statusta eivät sovi yhteen sen kuvan kanssa, joka minulle on ruotsalaisista poliiseista tullut. Kaikella kunnioituksella.

Sain kirjan WSOY:ltä iPadiini arvioitani varten. iPadilla olen lukenut jo paljon, joten lukeminen oli sujuvaa. Niin sujuvaa, että kirja kulki mukana lapsen hammaslääkärin odotushuoneeseen ja illalla omia hampaita pestessä oli pakko pitää kiirettä, jotta pääsin takaisin kirjan pariin. Niin tiukasti ei ole mikään kirja viime aikoina pitänyt otteessaan, hyvä merkki siis!

Taidanpa etsiä Mons Kallentoftin uudempaa, vielä suomentamatonta tuotantoa esille. Alkuperäiskielellä nämä maistuvat aina hitusen aidommilta, vaikka Vesienkeleissä suomentaja on tehnyt kympin arvoista työtä!

Mons Kallentoft: Vesienkelit
WSOY


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!