Kirjallisia

Kirjallisia

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hömppähuijaus eli ihan kunnon kirja

Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua houkutteli kirjakaupassakin, mutta onnekseni löysin sen kirjastosta. Eppu Nuotion kirjoista olen pitänyt kovasti ja päällimmäisinä mielessäni ovat oivat Pii Marin -dekkarit, joissa ei veri lennä.





Mutta minä rakastan sinua sijoittuu Turkuun. Jes, ajattelin. Mutta höh, koin, kun huomasin, että lukuunottamatta paria mainintaa, kirjan sijoittuminen Turkuun vaikuttaa onnenpyörä-tyyppiseltä valinnalta, kun joku kaupunki nyt vain piti valita. Turulla ei ole mitään roolia kirjassa ellei sellaiseksi lasketa alkukohtausta Portsassa, ja mainintoja muutamista paikoista (Kakolanmäki, Turun tuomiokirkko, kaupunginteatteri). Loppupuolella kirjaa unohdin täysin, että kirja sijoittuu kotikaupunkiini. Ei sillä ole mitään vaikutusta kirjan hyvyyteen, mutta mietin monesti, että mikä on saanut kirjailijan valitsemaan nimetyn kaupungin kirjan tapahtumille. Pii Marin -dekkarithan sijoittuvat johonkin kuviteltuun länsisuomalaiseen kaupunkiin, joka voisi myös olla Turku tai turunomainen kaupunki, mutta nimeä kaupungilla ei ole.

Kirjan kansi näyttää hömpältä ja nimihän on ihan siirappia. Mutta kirja ei ole, ei hömppää eikä siirappia. Takakannen tekstissäkin mainitaan monta kliseetä (petetty ja jätetty, avioero, kohtalon sormi, epätoivo ja mutkat matkassa), mutta kirja on paljon enemmän. Minä luin kirjan kuvauksena keski-ikäisen naisen, rauhallisen ja tasaisen sellaisen, elämästä ja sen saamasta käänteestä.

Kirjassa ei varsinaisesti tapahdu mitään kamalaa eikä synkkää. Ei myöskään mitään suuresti riemullistakaan. Eilen ystäväni totesi eräästä nyt erinomaiset arvostelusta saaneesta kirjasta, että "miksi kaiken täytyy nykyisin olla niin synkkää". Mutta minä rakastan sinua ei ole synkkä kirja. Se on hitusen surumielinen, mutta toiveikas ja oikeastaan aika onnellinen kirja.

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Otava


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!