Kirjallisia

Kirjallisia

tiistai 11. elokuuta 2015

Hyytää ja kiehtoo

Kristina Ohlssonin kirjoja olen lukenut vasta muutaman, pitänyt oikeinkin kovasti. Hyllyynkin olen ostanut "pahan päivän varalle" muutaman dekkarin odottelemaan. Silti en voinut taaskaan vastustaa kiusausta, kun uusin kirja, Daavidintähdet, pyöri uutuuskarusellissa jokerilainana, joten annoin piut paut kirjasarjan järjestyksessä lukemiselle...



Kesän aikana olen lukenut vähemmän uutuuksia ja enemmän kaikenlaista eteen sattunutta (jos ei nyt Keplerin uutuutta lasketa). Koostin kesälukemiset yhteen blogipostaukseen, joka löytyy klikkaamalla tästä. Nyt kuitenkin kesä alkaa olla ohi, jollakin mittarilla ainakin, joten palaan takaisin kirja per postaus -järjestykseen.

Kristina Ohlsson ei ole mikään cosy crime -kirjailija. Kirjan takakannessa häntä tituleerataan Ruotsin "hallitsevaksi dekkarikuningattareksi", mutta sekös hymyilyttää, sillä jokaisen viime aikoina lukemani ruotsalaisen jännärin takakannessa lukee jotain vastaavaa. Mikäs siinä, sillä ruotsalaiset nyt vaan osaavat, minkä olen aiemminkin todennut.

Daavidin tähdet sijoittuu pääosin Tukholmaan, talvisiin ja kylmiin maisemiin, mutta Israelilla on iso merkitys, kuten nimestä voi arvata. Rikokset ovat raakoja, lapsia kuolee, mutta synkkyydestä huolimatta juoni pitää otteessaan eikä lukija voi arvata juonenkäänteitä. Loppukohtausta paljastetaan pitkin kirjaa, mutta lukijaa ohjataan tarkoituksella väärään suuntaan (minä toki en sellaisille harhapoluille alun jälkeen lähtenyt... :))



Daavidintähdet on vallan erinomainen lajinsa edustaja. Kirja on paksu, se on älyllisesti haastava, Lähi-Idän lähihistorian ja politiikan tunteminen ei ole haitaksi, henkilöt ovat kiehtovia ja riittävän hyvin kuvattuja ja kirjaa ei malta laskea kädestään vaikka kello kuinka tikittäisi aamua kohti.

Jos olet ruotsalaisten dekkareiden ystävä, on tämä sinustakin varmasti lukemisen arvoinen.

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet
WSOY

2 kommenttia:

  1. Olin huojentunut, kun Ohlsson palasi perinteisiin kuvioihin. Viime vuoden kirja ei ollut minun mieleeni. Fredrikan tarina on rakennettu niin hyvin, että jäin Ohlssonin koukkuun Tuhatkaunoista lähtien ja odottelen taas seuraavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Fredrika (ja muutkin hahmot) on kuvattu hyvin ja hahmo tuntuu kasvavan kirja kirjalta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!