Kirjallisia

Kirjallisia

torstai 24. syyskuuta 2015

Fedja-setää Remeksellä maustettuna

Katja Ketun Kätilö jäi aikoinaan pitkäksi aikaa pyörimään mieleen. Se on pysynyt ajatuksissa siitä asti niin tarkkaan, että elokuvan ennakkonäytöksessä elokuussa meni osa huomiosta kirjan ja elokuvan tapahtumien vertaamiseen.



Yöperhonen ennätti pyörähtää kirjaston uutuuskarusellissa jo toisenkin kerran ennen kuin nappasin sen. Halusin varata sille reippaasti lukemisaikaa. Sillä sitä se tarvitsee: aikaa ja sen myötä hiukan keskivertokirjaa enemmän tarkkaavaisuutta. 

Kirjassa liikutaan usealla eri aikakaudella. Nuori, suomalainen Irga ylittää Lapissa hiihtäen Neuvostoliiton rajan rakastuneena viisitoistavuotiaana, mutta joutuu vankileirille kymmenien vuosien työleirituomiolla, kuten niin moni muukin. Toisella aikakaudella Irgan poika, suomalainen Henrik on etsinyt juuriaan ja äitinsä tappajaa. Henrik on tiennyt äidistään vain nimen ja sen, että tämä on kuollut vankileirillä ja Verna, Henrikin tytär lähtee taas etsimään Venäjälle kadonnutta isäänsä. 

Jos tuo edellä kuvattu kuulostaa monimutkaiselta, lisätäänpä joukkoon vielä marilaista ja muuta sen suunnan murretta ja kansantaruja, parantavia salvoja ja unohdusvoiteita, maahisia ja henkiä ja uhrimenoja. Ja tätä jatkuvaa aikakaudelta toiseen pomppimista. 

Tästä huolimatta ja ehkä nimenomaan tämän takia kirja oli vaikuttava. Se tuli uniin ja teki levottomaksi. Ja vaikka tästä ei tehtäisikään elokuvaa (miksi ei tehtäisi?), olen varma, että muistan kirjan tapahtumat Kätilön lailla vuosienkin jälkeen.

Juonipaljastuksia kun en tapaa harrastaa, kerronpa vain sen, että kirjan ensimmäisten lukujen aikana mielikuvani liikkui ikääntyneen Fedja-sedän kolhoosin maisemissa. Kulahtaneet, ränsistyneet talot, kotieläimiä siellä täällä, hassunhauskoja ihmisiä eli Petshkin ja Tr-tr Mitja puuhissaan. Fedja-setä oli lempihahmojani pienenä ja taisin nähdä näytelmän Turun kaupunginteatterin Sopukassa kolme kertaa. Fedja-setä on siis vain ja ainoastaan kunniaksi Yöperhoselle.

Katja Kettua en ole pitänyt huumorinaisena. Siksi kirjan loppupuolelle osuvan ilkkaremestyyppisen tapahtumaketjun oli pakko olla hihitysten kera kirjoitettu ja osoitus poliittisen huumorin taitamisesta. Hersyvä yllätys kaiken murteen, uhrimenojen, nälänhädän ja symboliikan läpi kahlanneelle lukijalle. Kiitos. (Niin ja jos tämän loppupuolen on kirjoittanut Ketun puolesta Ilkka Remes, ohjaa tästä tehtävän elokuvan sitten varmaan Renny Harlin...)


Katja Kettu: Yöperhonen

WSOY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!