Kirjallisia

Kirjallisia

perjantai 11. joulukuuta 2015

Hyväntuulista jännää lapsille

Nytpä pääsin mieluisan tehtävän äärelle eli kertomaan lastenkirjasta, jonka toivon löytävän paljon lukijoita. Taika Valo ja Pelukylän pokaali on lastenkirja, jonka lukeminen iltasaduksi 9-vuotiaalle pojankoltiaiselle oli hauskaa!



Porvooseen sijoittuvista dekkareistaan tunnettu Jaana Lehtiö on aloittanut yhdessä Helena Miettisen kanssa Taika Valo -sarjan ja kuulin, että kolmas osa ilmestyy ensi vuoden aikana.

Kirjoissa seikkailee 10-vuotias Taika Valo -niminen tyttö, joka muuttaa isommasta kaupungista pienempään kaupunkiin nimeltä Pelukylä. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin, tapahtumat koskettavat alakouluikäistä, jännyyttä on juuri sopivasti, tarina etenee vauhdikkaasti ja perusvire on lämminhenkinen ja hyväntuulinen. Roistot ovat sopivasti roistoja, lopussa hyvä saa palkkansa ja pahiksetkin katuvat.

Kirjassa etsitään 1920-luvulla kadonnutta jalkapallopokaalia ja vaikka yleensä en juonesta mitään merkittävää paljastakaan, on pakko kertoa, että kirjan loppupuolella yläpuolellani parvisängystä kuului kriittisellä hetkellä jännittynyt huuto: "Pokaali!" 9-vuotias Uljas-poikani eläytyi täysillä kirjaan. Miksi kirja sitten upposi niin hyvin vieläpä hitusen teknologisorientoituneeseen naskaliini? Koska tapahtumat ja ihmiset ovat aitoja. Alussa todetaan, että Pelukylään muuttamisessa katoaa perheeltä netti (Ennenkuulumatonta, tästäkin poikani kanssa juteltiin. Hän ei olisi suostunut moiseen paikkaan muuttamaan.) Sen jälkeen nettiä ei kukaan kaipaa, ja tietokone ja nettiyhteys löytyvät vain piilotettuina kirjan vanhimman mummon piironkiin. Kun kirjan loppupuolella mainitaan sana "iPad", hörähti Uljas, koska se oli niin hassua.

Juttelimme Helsingin kirjamessuilla kirjailija Jaana Lehtiön kanssa mm. yhteiskirjoittamisesta. Jaana kertoi yhteistyöstä Helena Miettisen kanssa ja voin todeta, että kirja on senkin puolesta erittäin onnistunut, sillä mitään saumakohtia tai kerronnan erityyppisyyttä en huomannut. Ainoa "hassuus" oli se, että Taikan pikkuveljeä Tobiasta kutsuttiin yhdessä luvussa jonkin matkaa Topiksi. Siihen 9-vuotiaskin kiinnitti huomiota.

Eilisiltana saimme tarinan päätökseen ja loppurutistukseen varasimme 40 sivua, jotka vilahtivat hetkessä. En ihmettele, että Taika Valo -sarjan ensimmäisen osa valittiin vuoden 2014 parhaaksi lastenkirjaksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikkien alakouluikäisten perheisiin. Iltasaduksi luvut ovat juuri sopivan pituisia (no, minä posotin kolmekin lukua illassa) eikä tarina vie yöunia. Tässä siis mitä mainioin vinkki pukinkonttiin, esimerkiksi paikallisesta kirjakaupasta tai vaikkapa Adlibriksestä! Ja miksi minä pidin tästä niin paljon? Koska kirjassa astridlindgrenmäinen lämminhenkisyys ja kiltti jännitys yhdistyvät suomalaiseen elämänmuotoon.

Pakko on myöntää, että nolottaa, että kirja odotti hyllyssä lähes vuoden. Alunperin ajattelin, että 12-vuotias tyttäreni olisi kirjan lisäkseni lukenut, mutta hän on edelleen niin Nälkäpeliensä lumoissa, että lastenkirjakategoria ei enää nappaa. Nyt Uljaksen kanssa odotamme, että pääsemme seuraavan osan kimppuun.

Jaana Lehtiö, Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali
Myllylahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!