Kirjallisia

Kirjallisia

lauantai 2. tammikuuta 2016

Dekkarikoostetta joulun tienoilta

Hiukan olen pitänyt kirjoitustaukoa. Osin antaakseni kipeälle kädelle totaalirauhan (vaikka pädillä täppäilenkin) ja osin siksi, koska ei vain ole huvittanut kirjoittaa. On huvittanut vain lukea. Blogattavien kirjojen pino on aikamoinen ja alan purkaa sitä tällä koosteella. Osan kirjoista olen jo kirjastoon palauttanut ja muistikirjassa on tarkasti oma sivunsa blogiin vielä pääsevistä kirjoista, kamerassa kirjojen kuvat.

Viveca Sten on yksi ruotsalaisista dekkarisuosikeistani. Hänen kirjansa ovat cosy crimen hitusen rankemmalla laidalla tai sen ylikin. Stenin dekkarien päähenkilö Nora Linde on sympaattinen henkilö, johon tavallaan on helppo samastua. Hän on kahden lapsen äiti ja kirjasarjan alussa hänen avioliittonsa alkaa näyttää harmittavalta ja sarjan edetessä avioliitto jo rakoilee. Tässä Sotilaiden salaisuudet -osassa avioliitto on jo takana päin.



Takakansi lupaa: "Stenin paras tähän mennessä!" ja näin asiaa tarkemmin ajatellen en ole ainakaan kovin paljon eri mieltä. Jännärissä palataan vanhoihin tapahtumiin saariston rannikkojääkäripaltaljoonan vanhakantaisen, simputtavan koulutuksen aikoihin. Dekkari on erinomaisesti kirjoitettu, vanhat päiväkirjamerkinnät koukuttavat ja henkilöhahmot tulevat lähelle.

Jos pidät ruotsalaisista dekkareista, tutustu ihmeessä Viveca Steniin. Morden i Sandhamn -tv-sarja saattaa joillekuille olla tuttua tavaraa ja se perustuu näihin Viveca Stenin Sandhamniin sijoittuviin kirjoihin. Minä en ole niitä sattunut katsomaan, telkkaria tulee katsottua hyvin, hyvin harvoin. Mahtaisikohan sarja löytyä yle areenasta tai jostain nettipalvelusta?

Viveca Sten: Sotilaiden salaisuudet
WSOY


Anna Jansson on toinen tasaisen varma ruotsalaisdekkaristi. Janssonin kirjojen päähenkilö Maria Wern on myös keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka on eronnut. Kas kummaa. Wern selvittelee murhia poliisina luonnonkauniissa Gotlannissa, jonne haluan ehdottomasti uudelleen. Edellisellä visiitillä olin 4- tai 5-vuotias enkä älynnyt tutustua juuri näihin dekkarikohteisiin tarkemmin. Muistan kuitenkin siellä lelukaupasta saamani kauppaleikkitavarat tarkalleen.



Hämärän lapset -kirjassa palataan myös ajassa taaksepäin ja kaivetaan taustoja sodanaikaisista tapahtumista. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta kiinnostavaa se tässä on siksi, että aihepiirissä kosketellaan Ruotsin toisen maailmansodan aikaista "puolueettomuutta" ja Ruotsissa edelleen toisinaan esille nousevia sen ajan sympatioita Kolmannelle valtakunnalle. Aivan historian kirjasta Hämärän lapset ei käy, mutta se muistuttelee kuitenkin lähimenneisyyden karuista tapahtumista.

Hämrän lapsissa - kuten monissa Janssonin kirjoissa - pääosissa on lapsia, joille ei aina käy hyvin. Se tuo oman synkän vireensä kirjoihin.

Taattua Anna Janssonia tämäkin, joten nappaapa kirjastosta mukaan, jos eteen sattuu.

Anna Jansson: Hämärän lapset
Gummerus


Aika monta kertaa olen jo kirjoittanut kotiseuturakkaudestani Länsi-Lappiin. Viimeksi Stefan Lindellin Rajatapausta esitellessäni meni aika puoliksi juna-aikataulujen selvittelyyn sekä Kolarin ja Pajalan kesäajan majoitustarjontaan tutustuessa. Ja Lindell meni vieläpä paljastumaan ex-kollegaksi Ylen jutun perusteella.



Milla Ollikainen on kirjoittanut Lappiin sijoittuvia rikoskirjoja jo trilogian verran ja kun tästä kuulin, suuntasin heti dekkarihyllylle. Veripailakat aloittaa sarjan ja kirjassa selvitellään Äkäslompolon turistikohteessa tapahtuvia murhia. Vähän on baareja ja ravintoloita tullut lisää sitten minun Kolarissa asumiseni, mutta tunnelma ja murre ovat autenttisia. Ihania.

Päähenkilö Krisse ei ole miellyttävä hahmo, mutta hänkin tulee tutuksi. Paikalliset poliisit joutuvat selviytymään keskenään ja samalla käy selväksi, miten pitkiä ovat etäisyydet ja miten vähän julkisia resursseja siellä päin Suomea on. Sitä on toisinaan hurja muistella ja miettiä täällä kymmenen minuutin ajomatkan päässä keskussairaalasta. Voisin vaikka olla muistelematta sitä, kun vietin kaksi yötä Muonion terveyskeskuksen vuodeosastolla, koska Kolarissa ei ollut sinä viikonloppuna päivystystä, ja sain sieltä ambulanssikyydin Ouluun, koska Rovaniemellä ei Lapin keskussairaalassa viikonloppuna ollutkaan erikoislääkäripäivystystä. Oho, eksyin aiheesta, mutta en tunnelmasta.

Milla Ollikainen on ollut Luoteis-Lappi -lehden päätoimittajana vuosina 2001-2012. Olin lehden tilaajana vielä 1990-luvun lopulla, mutta enpä tainnut enää hänen aikanaan. Olisi ollut kiintoisaa lukea, miten tuo etelästä katsoen hupaisa paikallislehti saattoi saada räväkämpää otetta.

No mitäs tästä kirjasta, ettei mene ihan muisteluiksi taas. On vaikea osata hahmottaa kirjaa irrallaan ympäristöstä. Dekkarigenren edustajana kirja on oikein kelpo esimerkki, voittihan se Rikos kannattaa -kirjoituskilpailunkin vuonna 2012. Tässäkin kirjassa päästään käsiksi lähihistoriaan, sotaisaan menneisyyteen Lapissa, mistä olisin lukenut enemmänkin.

Trilogian seuraava osa on minulla jo odottamassa. Veripailakat-kirjaa suosittelen ehdottomasti, jos haluat lukea kotimaisesta valtavirrasta poikkeavan ja kiintoisaan ympäristöön sijoittuvan dekkarin.

Milla Ollikainen: Veripailakat
Like

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!