Kirjallisia

Kirjallisia

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tapaus naisille

Juha Itkosen Palatkaa perhoset on tapaus. En muista nimittäin koskaan nähneeni minkään kirjan saaneen niin tylyjä arvioita kuin tämä on saanut. Ensin Hesari, sitten Suomen Kuvalehti ja viime viikolla Turun Sanomatkin kirjoitti jotain sellaista kuin että ei Itkosen kirja niin huono ole kuin aluksi vaikuttaa. Ja kai ne kaikki muutkin ovat samaa virttä veisanneet.



Ja se on todella erikoista. Useimmiten kriitikon mielestä huono kirja ansaitsee lähinnä laimean arvion, harvoin haukkuja. Syynä on tietysti se, ettei oikeasti huonoja kirjoja arvosteltavaksi päädykään. Erikoista tilanteessa on myös, että Itkonen profetoi tämän jo kuusi vuotta sitten, romaanissaan Seitsemäntoista hän kirjoitti kirjasta joka saa tylyn kritiikin ja johon kirjailija vastaa jne.

Kaikkeen on syynsä. Tässä syynä on se, että Anna minun rakastaa enemmän sai niin huikeat kehut. Koska Palatkaa perhoset jatkaa samaa tarinaa, päästään haukuilla nyt tasapainoon.

Palatkaa perhoset on kyllä hyvä kirja. Se on samanlainen lukuromaani kuin mitä edeltäjänsäkin ja juuri sitä minkä Itkonen osaa erinomaisesti. Laveaa kerrontaa, joka ehtii rakentaa maailman, jossa on hyvä olla. Joo, rakenne ja hahmot ja kertojat ja kaikki on samaa kuin edeltäjässä, mutta mitäs sitten. Tykkäsin edellisestä ja tykkään tästä yhtä lailla - vaikka tästä tietysti puuttuu lopun yllätyskäänne, jossa puoli tarinaa paljastuukin toisen päähenkilön fiktioksi.

Ja joo, kyllä kirja on aikamoista ruikutusta. Mutta semmoista se keski-ikä on, mietteitä elämän suunnasta ja siitä mitä on ollut ja voiko mitään enää olla ja tulla ja mennä. Ja mietteitä yksinäisyydestä ja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Kyllä niitä kelpaa lukea.

Kirjassa matkustetaan erittäin paljon, mutta se on ihan perusteltua, kansainväliset rocktähdet tapaavat tehdä niin. Itkonen on saanut myös kritiikkiä banaaleista, kovin isoiksi paisuneista tunnekuvauksista, ja niitähän tässä tosiaan riittää. Mutta ne toimivat, ja muuta niiltä ei kai pidä vaatiakaan.

Sellainen kyllä tuli lukiessa mieleen, että kuinkahan tietoisesti Itkonen mahtaa kirjoittaa naislukijoille. Niitähän ne nimittäin kuitenkin enimmäkseen ovat ne lukijat, naisia. Ja muutama tällainen vinoon kasvanut äijä.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset
WSOY

2 kommenttia:

  1. Täsmälleen samaa mieltä. En edes ole ollut aiemmin mikään valtava Itkosfani, mutta en voi käsittää, miksi kirja on saanut tuollaista kritiikkiä kuin on, aivan ei-ansaittua! Hassua, luin Anna minun rakastaa -kirjan aikoinaan hiukan epäilevästi ja se tuntui minusta hiukan keinotekoiselta, sen sijaan tämä jatko-osa vei mennessäään, tuntui kovin aidolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meitä samanmielisiä taitaa olla monta, olen saanut samansuuntaisia kommentteja useita. Ja hyvä niin!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!