Kirjallisia

Kirjallisia

torstai 29. syyskuuta 2016

Houkuttelevaa ja rankkaa tirkistelyä

Anneli Auer on henkilö, josta lähes kaikilla on mielipide. Suomen suurin, kallein ja pitkäaikaisin rikosdraama on saanut palstakilometrejä kymmenen vuoden aikana kaikissa käänteissään. Dekkari- ja rikoskirjallisuuden ystävänä olen seurannut murhamysteerin käänteitä kiinnostuneena, sillä mielikuvituksellisen rikosdraaman käänteet ovat tuntuneet käsittämättömiltä. Jos kirjailija X olisi kirjoittanut dekkarin tällaisilla käänteillä, olisiko hän saanut kustantajalta vastauksen luonnehdinnalla epäuskottava?

anneliaueri


Näin turkulaisena Auerin tarina on melkein kuin takapihalla tapahtunutta, vaikka itse veriteko tapahtuikin Ulvilassa. Ja tässä kohtaa on pakko kertoa, että olen seurannut Auerin tarinaa myös siitä mielenkiinnosta, että hän on Turun kauppakorkeakoulun vuosikurssiltamme (1988) varmasti tunnetuin ekonomi.

Kun Anneli Auer pidätettiin, kuulin hänen nimensä ensimmäisen kerran "Ulvilan juttuun" liitettynä. Nimi kuulosti etäisesti tutulta, mutta kun illalla Ilta-Sanomien toimittaja soitti ja uteli muistojani entisestä kurssikaverista, tarkistin "lintukirjasta" (KY:n vuosikirja), että tosiaan, olimme opiskelleet samalla vuosikurssilla. Ei, minkäänlaisia muistikuvia minulla ei hänestä ole. Meitä oli kurssilla yli 200 opiskelijaa eikä meillä ilmeisesti ollut samaa pääainetta. Ilta-Sanomien toimittaja oli sinnikäs ja intti ja intti. Sanoin, etten muista Aueria, jolloin hän kysyi, että mitä muuta muistan hänestä ja että tervehdittekö. Hetken kävimme tätä keskustelua, jonka jälkeen toimittaja tyytyi siihen, etten muista (enkä kertoisi vaikka muistaisin). Sama toimittaja soitti useammallekin kurssikaverillemme samana iltana. Mistä he oikein mahtavat saada ihmisten tiedot? Monen meistä sukunimikin oli tuossa vaiheessa aivan eri kuin vuosikirjassa.

Ekonomitaustamme ja usean pienen lapsen äitiys ovat meitä yhdistäneet, ja niiden valossa olen Auerin tarinaa seurannut otsikoiden tasolla. Murhalesken muistelmat luettuani voin todeta että kylläpä iltapäivälehtien uutisointien perusteella voi saada erilaisen kuvan. Olin uskonut, että Auer on yli 180-senttinen (mikä lisäsi outouden tunnetta, en muista kurssiltamme ketään niin pitkää tyttöä), mutta kirjassa hän vahvistaa pituudekseen 171 cm.

No niin, siis Murhalesken muistelmat ilmestyi alkusyksystä. Anneli Auer kertoo kirjassa omin sanoin tarinansa ja valottaa tapahtumia. Anneli ei ole ammattikirjoittaja, mutta kirjoittaa sujuvasti ja rauhallisesti. Hänen korostetun rauhallinen persoonansa - se sama, joka käänsi yleistä mielipidettä häntä vastaan - tulee kirjassa esiin. Niin monella on ollut käsitys siitä, miten lesken olisi pitänyt julkisuudessa näyttäytyä.

Ahmin Auerin kirjan parissa päivässä. Se koukutti. Tirkistelyähän se paljolti oli, tuo kiinnostukseni, mutta kirja taisi tehdä tehtävänsä. Anneli vaikuttaa henkilöltä, joka kriisin tullen keskittyy selviämiseen ja asioiden eteenpäin viemiseen. Jos jotain on tehtävissä, se täytyy tehdä. Jälkeenpäin ajatellen hänen juristinsa olisi voinut neuvoa muutaman vinkin siitä, miten kannattaa esiintyä, jotta julkinen mielipide ei olisi niin kääntynyt hänen tyyntä imagoaan vastaan, sillä monesti käsitykset luodaan siitä, miltä asiat näyttävät.

Vankilassa Anneli Auer luki kilokaupalla, kassikaupalla esitutkinta-aineistoja, kirjoitti juristilleen listoja ja tarkisti asioita. Hän teki töitä hartiakaupalla. Niin tekee sellainen ihminen, joka kriisissä keskittyy vain asioihin, joihin pystyy itse vaikuttamaan.

Kirjassa tulee esiin äiti, joka suree syvästi lastensa menettämistä. Perhetapaamiset ja yksinäiset vankilan joulut tuntuvat karmeilta. Kirja on murheellista luettavaa, mutta myös kiehtova kuvaus suomalaisesta vankilasta, rikosoikeudenkäynnin prosessista, esitutkintamenetelmistä ja mielentilatutkimuksesta.

Anneli Auer: Murhalesken muistelmat
Into Kustannus (arvostelukappale)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!