tiistai 6. syyskuuta 2016

Savoa messevässä rytmissä

Antti Heikkisen Juice-elämäkerta Risainen elämä oli niin huikean hyvä, että hänen esikoisromaaninsa Pihkatappi päätyi saman tien lukulistalle.



Pihkatappi on saanut kiitosta mm. aidosta savonmurteestaan. Sitä kirjassa piisaa, mutta ei onneksi liikaa, koska murre on pitemmän päälle raskasta luettavaa. Heikkinen osaa rytmittää tekstin, murretta on juuri sopiva määrä, ja se on messevää. Monesti lukiessa jokin sana jää ymmärtämättä, mutta ääneen luettuna kaikki aukeaa kyllä. Paitsi yhden sivuhenkilön karjalaismurteen ilmaisut jäävät käsittämättömiksi.

Kirjan tarina on tyypillinen esikoisromaanin tarina, miten minusta tuli minä -omaelämäkerta, mutta erinomaisen murteen lisäksi sen ansioita ovat kontrastit, vaihtelevuus, kielen räävittömyys ja lisäksi hienosti koossa pysyvä rakenne. Kirjan nimi saa selityksensä lopussa: "Kontio, se kasvattaa persesilmäänsä kuolleista soluista pihkaisen tapin ja pullauttaa sen Heikin päivänä ulos. Vanhat kuonat hangelle ja sitten metsään uutta kuonaa etsimään." Näinhän Heikkinen tekee kirjassa omille nuoruus- ja lapsuusvuosilleen.

Maaseudun ihmisten kuvaajana Heikkinen on mainio. Kirjan hahmot ovat sanavalmiita, lupsakoita juttuja piisaa, tai sitten he ovat tönkköjä tuppisuita. Jokaista kuvataan lämmöllä ja rakkaudella, vaikka anteeksianto ja välittäminen eivät kenenkään sanavarastoon kuulu. Suomalainen kun kertoo sellaiset asiat omalla tavallaan, joka ei ole suorasanainen eikä useimmiten edes kielellinen.

Tarina alkaa Kekkosen kuolemasta, ja myöhemmin kuolema korjaa isovanhemmat ja naapuruston väkeä. Minäkertoja asuu isänsä kanssa kahdestaan, äiti on kuollut jo kun päähenkilö oli pieni. Jokaisella sukupolvella on ristinsä, ja Kekkoseen tarina myös päättyy. Kerronta on luonnikasta ja kikkailematonta, olisin suonut Pihkatapin olevan paljon pitempi kuin vajaat kolmesataa sivua.

Siltalan taitto ei ole kirjassa onnistunut erityisen hyvin: kummallisen pienet marginaalit, liian isot sisennykset ja sivunumeroiden plaseeraus olisivat kaikki voineet olla niin kuin ne yleensä kirjoissa ovat.

Antti Heikkinen: Pihkatappi
Siltala

2 kommenttia:

  1. Tuttavanikin juuri kehui tuota Risainen elämä -kirjaa. On kuulemma tosiaan valtavan hvyä. Juice ei aivan mahdottomasti kiinnosta mutta voisin lukea kirjan silti. Tämä Pihkatappi on tosiaan mehukas. Myönnän lipsahtaneeni lukemaan romaania omaelämäkerrallisena, vaikka Heikkinen on korostanut, että kirja on fiktiota. Osinhan tässä on toki samaa, mitä Heikkisenkin elämässä (kirjoittajan uran valitseminen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän siinä omaa elämää ole melkoisesti mukana mutta niinhän kai aina on. En osaa sanoa kuinka kiinnostava tuo Risainen elämä on jos Juice ei nappaa, mutta erittäin hyvin kirjoitettu se joka tapauksessa on.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!