Kirjallisia

Kirjallisia

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Teatteriin vai kotisohvalle?

Keväällä kävimme katsomassa turkulaisen Teatteri Akselin Todellinen löytö -näytelmän ja se oli bloggausuramme ensimmäinen kerta harrastajateatterissa. Nyt pääsimme Teatteri Akseliin toistamiseen ja tällä kertaa ohjelmistossa oli komediallinen musiikkirevyy Sihteeriköt.

Turun Sanomissa oli juttua Sihteeriköistä jo ennen ensi-iltaa, mutta koska yleensä vältän kaikkea etukäteistietoa, en siihen ollut järin tarkasti perehtynyt. Teatterin (todella ihanassa!) penkissä rupesin kaivelemaan muistiani ja tajusin, että revyy tosiaan tarkoittaa sitä, että siinä ei puhuta. No, ehkä olisi voinut.

Koska Tomi on musaope ja ihan liian ammattilainen ja siksi jäävi (näin hän sen minulle kai perusteli) arvioimaan mitään musiikkiin liittyvää, lankesi bloggausarpa minulle. Tai sitten perustelu oli jokin toinen.




Sihteeriköt kuvaa löyhästi - vailla sen kummempaa sitovaa juonta - yhdeksän sihteerikön elämää. Tapahtumapaikkana on koko ajan maisemakonttori, jossa sihteeriköt istuvat suorissa riveissä, säntillisinä ja säntillisesti. Sihteeriköt kuvaa yhdeksän naisen elämää musiikin ja laulujen kautta: ilot, surut, traagisuus, miehenmetsästys ja -kaipuu tulevat kaikki käsitellyiksi.

Karkeasti arvioiden kolmannes musiikista oli suomalaista alkuperää (TikTak, KaijaKoo jne), puolet käännöskappaleita ja loput laulettiin englanniksi tai italiaksi.  Jäimme Tomin kanssa vielä illalla puhumaan siitä, mikä käsikirjoittajan rooli tällaisessa on. Käsikirjoittaja on saksalainen Franz Wittenbrink, joka on antanut vapaat kädet käsikirjoituksen sovittamiselle. Kiintoisaa on pohtia, minkälaisilla ohjastuksilla ohjaaja on päätynyt juuri näihin kappaleisiin.

Niin, ne tapahtumat. Kukin sihteerikkö vuorollaan esittää kappaleen, joka kuvastaa hänen elämäänsä tai elämäntilannettaan. Toisinaan soi puhelin ja toisinaan yleisö ymmärtää, että johtaja kutsuu huoneeseensa. Johtajaa ei näy, mutta vahtimestari kylläkin. Niin, muuten: yhdeksän sihteerikön lisäksi lavalla näyttelee myös oikea mies, eli siis kohde, joista kaikki laulut enemmän tai vähemmän kertovat, vaikka itse vahtimestari onkin varsin neutraali hahmona.

Tässä hiukan kiemurtelen ja yritän välttää sanomasta sitä, mikä on pakko: ihan kaikki laulut eivät olleet vallan onnistuneita. Ja voinhan sanoa, että vaati jonkin verran rohkeuttakin näyttelijältä päätyä laulamaan. Mutta toisaalta joukossa oli vallan mainioita hahmoja, joiden keveämpää laulutaitoa kompensoi muunlainen lavasäteily. Niina Kuikan komediataidot olivat hersyvät, niistä nautin kovasti. Ja Salla Vahtera lauloi erinomaisesti. Maarit Juvosen runonlausunta kevensi erottumisellaan, vaikka mitää kepeää runoissa ei ollutkaan.

Mutta palaan vielä sinne kappalevalintoihin: mikä saa ohjaajan valitsemaan englanninkielisiä kappaleita (tai italiankielisiä aarioita)? Olikohan käsikirjoittaja ne kovakoodannut käsikirjoitukseen (kovakoodaus on ohjelmointitermi, jolla ohjelman joitakin ominaisuuksia ei pysty käyttäjä muuttamaan millään parametreillä muuta kuin puuttumalla itse koodiin)? Ehkä siis oli pakko laulaa englanniksi, mutta omaa komediaansa esitti trendikäs ääntämys, joka toi mieleen Hydraulic Press Channelin, maailmallakin mainetta niittäneen ja 1.5 miljoonaa tilaajaa keränneen tubettajan, mieleenpainuvan ääntämyksen. Prins tsaarmingista sihteeriköissäkin laulettiin, siis.

Väliajan jälkeen siirryimme istumaan hieman ylemmäs, sillä ensimmäisen erän tulimme katsoneeksi sellaisessa penkkirivissä, joka ei ole juuri edessään olevaa korkeammalla. Edessäni istui aivan normaalikokoisella päällä varustettu mies, mutta katseeni edessä pää kuitenkin vaikutti kovin suurella. Taaempana näimme paremmin, mutta voin todeta, että esityksen aistii paremmin hieman lähempää. Sihteerikköjen esityksiä on enää reilun kuukauden ajan, joten kun hankit lippusi, ole paikalla ajoissa, jotta pääset teatterin etuosaan. Liput eivät ole numeroituja.

Olen viettänyt karmeita hetkiä lapsuudessani Turun kaupunginteatterissa 70-luvulla ja olen niistä alkanut toipua vasta viimeisen viiden vuoden aikana. Ensi-illoissa perjantaisin nukahtelin monta kertaa tai sitten en vain tajunnut mitään (eikä tainnut kovin moni silloista alakoululaista enemmän järjissään olevakaan tajuta). Sen jälkeen olen ymmärtänyt sen, että teatterin ei tarvitse olla ns. suurta teatteria onnistuakseen. Teatteriin on yleensä kuitenkin aina kiva mennä ja kokea se tunnelma ja elämyksiä.

Tälläkin kertaa kotona totesimme, että olipa kivaa! Sihteeriköt Teatteri Akselissa on ehdottomasti paljon parempi lauantai-illan kohde kuin televisio ja kotisohva. Jos haluat viihtyä pari tuntia vetävän musiikin ja hymyä nostattavien esitysten parissa, varaa ihmeessä liput! Ja jos harrastajateatteri ei vielä ole tuttu, kannattaa sitä suuremmalla syyllä käydä kokemassa hieno elämys.



Teatterin jälkeen kävimme vielä katsomassa kauniita Aurajoen valoja. Oli mainio ilta. 

Sihteeriköt
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8, Turku



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!