Kirjallisia

Kirjallisia

maanantai 17. lokakuuta 2016

Omin jaloin, omin äänin

Joni Pyysalon esikoisromaanin Alaskan takakannessa Tuomas Kyrö sanoo, että se on "ihan muuta kuin aikoihin". Näin on, Alaska tuntuu aluksi rikkovan kaikkia romaanin kirjoittamisen perussääntöjä.



Ei ole konfliktia, joka ajaisi tarinaa eteenpäin. Ei ole toimintaa, ei oikeastaan edes tarinaa, ainoastaan hajanaisia ajatelmia ja kahden päähenkilön esittelyä. Nämä hahmot eivät ole tekemisissä toistensa eivätkä oikeastaan minkään muunkaan kanssa, heidät on umpioitu ajatuksiinsa. On valtavasti tiheän filosofisia, aforistisia kiteytyksiä, ja paikoin mennään jopa sinne, mikä mainitaan esikoiskirjailijoiden synneistä suurimpana, elämän tarkoituksen pohtimiseen.

Ja kun teksti on vielä koko ajan Pyysalolle ominaiseen tapaan estetisoitua, etäännytettyä ja erittäin tietoista itsestään jatkuvine sitaatteineen ja viittauksineen, ei lukukokemusta voi sanoa kevyeksi millään tavalla.

Luin Alaskan alkupuolta muutaman sivun pätkissä, ja se oli selvästi virhe. En päässyt tekstin maailmaan sisään, kaikki tekstin viisaat ajatukset hajosivat ja haihtuivat kuin tuhka tuuleen, lukukokemuksesta ei syntynyt kokonaisuutta.

Mutta. Iso mutta.

Loppupuolella kaikki muuttuu. Syntyy tarinaa, syntyy hahmojen kehittymistä, syntyy konfliktia. Syntyy huikea ja järisyttävän koskettava kertomus, jonka lyyrinen kauneus häikäisee. Pyysalo seisoo sitaatteineen jättiläisten harteilla, mutta omin jaloin, omin äänin hän kertoo Vestan ja Dodon tunteikkaan tarinan.

Ymmärrän täysin Pyysalon ambition ja tarkoituksen: hän kirjoittaa taidetta isolla T:llä, ja hän on erittäin taitava siinä. Teksti on koko ajan ehyttä ja korkeatasoista, kaikki on linjakasta, paketti on niin sanotusti kasassa, aina. Rytmit toimivat, teksti kurkottaa kauas.

Sen sijaan en täysin ymmärrä kirjallisia viittauksia, joita Pyysalo viljelee. Ilmankin pärjättäisiin, viittauksista tulee näsäviisauden tarpeeton sivumaku. Ilman niitäkin uskon kirjoittajan lukeneisuuteen. Enkä ymmärrä sitä, miksei tarinaan voi kirjoittaa kevyempää pintatasoa, sellainen ei söisi mitään kokonaisuuden uskottavuudelta.

Mutta aivan huikea teos Alaska on. Vahva, moniulotteinen, kaunis, ajatuksia herättävä, tiheä, koskettava, liikuttava.

Joni Pyysalo: Alaska
WSOY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!