Kirjallisia

Kirjallisia

torstai 23. helmikuuta 2017

Ensin menee hyvin ja sitten paremmin

Kalle Isokallio ei ole tämä kirjan perusteella kuullut ollenkaan siitä, että konflikti on hyvän tarinan perusta ja että päähenkilön tiellä pitää olla vastuksia. Ei, Lontoon lampaat kulkee koko ajan hyväntuulisesti eteenpäin, ja päähenkilöillä menee hyvin. Ja sitten kun on mennyt hyvin, menee vielä paremmin.


Kansi kuvaa siis erinomaisesti tarinan luonnetta. Pekka ja Jussi kehittävät tietokoneohjelman, jolla he saavat pörssissä isoja aikaan, ja Leena auttaa heitä viemään keksintönsä isoihin kansainvälisiin ympyröihin. Rahamaailman lisäksi ohjelma taipuu politiikkaan ja journalistiikkaan, ja niissäkin molemmissa se osoittautuu menestykseksi. Lopuksi kolmikko vetäytyy toteuttamaan unelmiaan maaseudulle, ja sielläkin menestys on suuri.

Kirjaa tituleerataan veijariromaaniksi, mikä ilmeisesti pyrkii oikeuttamaan konfliktittomuuden. Ja se on ihan ok, sillä iloisilla tarinoilla on tietenkin niilläkin paikkansa. Vaikka Isokallio ei kirjoitakaan suurta draamaa joka etsisi suuntiaan, tarina imee hyvin. Se kulkee yksioikoisesti eteenpäin, sivulle tai taakse ei juuri katsota, mutta niinpä sitä on leppoisaa ja helppoa lukea, päätä ei juuri tarvitse vaivata.

Lisäksi kaikessa näkyy, että Isokallio tietää osakemarkkinoista ja niiden toiminnasta melkoisesti. Niin paljon, että hänen kyydissään on mukava istua. Näin hyväntuulisia kirjoja harvoin tapaa.

Kalle Isokallio: Lontoon lampaat
Tammi

torstai 9. helmikuuta 2017

Irrallisen ihmisen matkakirja

Kirjoitin Pajtim Statovcin esikoisromaanista Kissani Jugoslavia, että "juuriltaan reväistyn ilo ei ole oikeaa iloa", ja aivan samaa teemaa jatkaa myös hänen toinen romaaninsa Tiranan sydän.


Se kertoo surullisen tarinan albaaninuorukaisesta nimeltään Bujar, jonka elämää leimaavat köyhyys ja toisaalta isän tarinat kunniallisista ja vahvoista albaanimiehistä. Bujar päättää paeta ja kadota siskonsa tavoin, jättää köyhyyden taakseen, ja ensin matka vie meren yli Italiaan, sieltä Espanjaan ja Yhdysvaltoihin ja lopulta Suomeen ja yllättäen laulukilpailuun. Lisäkierroksia irrallisuuden tematiikkaan tuo päähenkilön seksuaalisuus, jota voisi luonnehtia transseksuaalisen epäselväksi. Valheet ja häpeä roikkuvat Bujarin hahmossa koko ajan, ja hän haluaisi vain tulla nähdyksi omana itsenään.

Aikatasot lomittuvat ja juonen imu syntyykin tästä rikotusta kronologiasta: mihin ja missä katosi Agim, alkuperäinen matkakumppani? Bujar ei puhu hänestä mitään, mikä on kerronnallisesti hyvä ratkaisu, lukijaan luotetaan eikä mikään ole liian ilmeistä tai alleviivaavaa. Statovcin kerronta kiinnittyy taas hienosti pieniin yksityiskohtiin samoin kuin esikoisessaan, tällä kertaa kissafantasiajaksojen tilalla ovat kansantarinat.

Statovcin tekstissä on oikeastaan kolme tasoa: on matkakertomus, joka kuljettaa päähenkilöä ja tuo tarinaan toimintaa. Toisaalta ovat albanialaiset kansantarinat - ehkä ne ovat aitoja, ehkä Statovcin keksimiä, veikkaisin kuitenkin ensimmäistä. Kolmas taso on lyyrinen vyörytys tähän tapaan: "Koko elimistöni menee epäjärjestykseen, sillä koko elämäni ajan vatsani päällä lojunut paino vierähtää lattialle, ja lattialta se vierii hänen jalkoihinsa, kiipeää hänen pitkää säärtään pitkin hänen käsiinsä, tyynyyn jota hän pitelee koko ajan lujemmin" ja niin edelleen.

Kaikki nämä kolme tasoa ovat erinomaisesti tasapainossa, teksti vetää hyvin eikä rönsyile. Vähemmilläkin matkakohteilla olisi kaiketi pärjätty, mutta tuleepahan juurettomuuden teema ainakin käsiteltyä perinpohjaisesti.

Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava