Kirjallisia

Kirjallisia

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Lukijalle tilaa

Miika Nousiaisen uusin teos Juurihoito on mainio kirja, mutta sitä lukiessa iski koko ajan vertailuvaihde päälle: kyllä se Vadelmavenepakolainen sentään oli toista maata, paljon parempi. Ja sitten iski epäilys: onko kyseessä vain nostalgia? Onko kymmenen vuoden takainen lukukokemus saanut kultareunuksen?


Asia on harvinaisen helppo tarkistaa. Otetaan hyllystä yksi Vadelmavenepakolainen ja luetaan se.

Enää ei tarvitse epäillä. Vadelmavenepakolainen on loistava kirja. Se etenee jouhevasti, se on hauska, ja sen suurin voima on tietenkin poskettoman hyvässä ideassa, kansallisuustransvestismissä. Mikko Virtanen muuttaa itsensä vähä vähältä ruotsalaiseksi ja lopulta tietenkin epäonnistuu. Kerronnassa on koko ajan kaksi tasoa, päähenkilön oma käsitys itsestään ja tavoitteistaan, ja lukijan havainto siitä kuinka kiemuralla tämä hahmo on. Siitä syntyy tasokasta tekstiä. Tässä mielessä Vadelmavenepakolainen ja viime vuoden suosikkikirjani Reidar Palmgrenin Kirpputori muistuttavat kovasti toisiaan.

Nousiainen tulee sanoneeksi monenlaista suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden eroista ja yhtäläisyyksistä ja lopulta myös laajemmin ihmisluonteesta. Mielikuvien ja todellisuuden välille jää aina matkaa. Ja se suurin ero Juurihoitoon on alleviivaamattomuudessa: Vadelmavenepakolaisessa isot asiat tulevat sanotuksi siinä sivussa, juuri niin kuin hyvässä kirjassa aina tapahtuu. Suoraan sanominen ei ole kaunokirjallisuudelle hyväksi, lukijalle pitää aina jättää tilaa.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Otava

2 kommenttia:

  1. En ole vielä lukenut Juurihoitoa, olen varannut sen kirjastosta, mutta vielä jonossa. Mutta Vadelmavenepakolainen oli aivan huippu, yksi hauskimpia koskaan lukemiani kirjoja!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen samaa mieltä, Vadelmavenepakolaisen idea on kerrassaan huikea! Ja kyllä sitä Juurihoitoakin kannattaa odottaa. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!