Kirjallisia

Kirjallisia

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Naisen kipukin on kauneutta

Eija Tammiston esikoisrunokokoelma on kansitekstin mukaan "ilmaisultaan hillityn kaunis kertomus sukupolvien yli kantautuvasta kivusta". Näin on. Tämän hienon kokoelman minimalistiseen asti riisutut säkeet ovat todella kauniita, mutta pinnan alla niissä on jopa väkivaltaisuuteen asti ylettyvä, synkkä sävy.


Minimalismi tarkoittaa elliptisiä rakenteita, välimerkkien erittäin niukkaa käyttöä ja ylipäänsä äärimmäisen kirkkaaksi karsittua kieltä. Kauneus puolestaan syntyy juuri tuosta hillitystä ja tyylikkäästä yleisilmeestä, joka kantaa läpi koko teoksen, kokonaisuudesta muodostuu erittäin hallittu ja yhtenäinen. Runojen kuvaston keskiössä ovat linnut ja koti, ja näihin idyllisiin puitteisiin Tammisto törmäyttää kivun ja väkivallan, kaikki kauneus on synkkää kuin Tarantinon ohjauksessa:

"tässä maisemassa vain linnut voivat / eikä kukaan kuule / vaikka päässäni / yhä vieläkin / lukitun oven takana / ylempänä kuin ikkunoista näkyy / nainen roiskuu pitkin seiniä"

Runojen minä on nainen ja sinä on mies, eikä miehestä ole hyvää sanottavaa. Nainen on rikki, ja ylisukupolvista perspektiiviä tuovat käsin kirjoitetut lainaukset teoksesta Elsa Helmisen ruokavuosi 1896: Isomummin keittiö. Niissä annetaan ohjeita linnun kynimiseen, ja ne tuovat hienosti syvyyttä kokonaisuuteen. Ohjeet näyttävät nykylukijan silmään makaabereilta, vaikka ne ovat aikanaan olleet vain osa tavallista ruuanvalmistusprosessia. Lukija laitetaan miettimään muuttuvaa naiseutta ja ihmisen rooleja yleisemminkin.

Kirjan kaksimerkityksinen nimi viittaa sekä armahtamiseen että naisen vähäarvoisuuteen päätöksenteossa, ja se summaa kokoelman ydinajatuksen komeasti.

Eija Tammisto: Naisen todistuksen mukaan ketään ei saa tuomita
Kolera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!