Ensimmäiset sataviisikymmentä sivua meni hiukan tahmeasti. Mitään ihmeellistä ei tapahdu, tavallisia asioita vain. Rakenteen ja kielen tasollakaan ei mitään järisyttävää tunnu löytyvän. Onneksi sivuja on kuitenkin viisisataa, sillä kun kirjan maailmaan pääsi sisään, siellä oli hyvä olla.
Maanjäristyksistä, murhista ja sen sellaisista katastrofeistakin voi saada hyviä tarinoita, mutta parasta on pieni ja arkinen, siinä kirjailijan taidot punnitaan. Jalonen kirjoittaa konstailematonta, mutta ilmeikästä kieltä, ihmisistä jotka eivät ole aina penaalin terävimmästä päästä, mutta elossa ja inhimillisiä.
Miehiä ja ihmisiä kertoo kesästä 1972, ja ilmeisesti siinä on jotain omaelämäkerrallistakin, ainakin tapahtumat sijoittuvat kirjailijan kotikulmille Hämeenlinnaan. Sillähän ei ole mitään merkitystä onko jutuilla totuuspohjaa vai ei, pääasia että homma toimii. Ajankuva on eloisaa, mutta poikkeuksellisen niukkaa, tuotesijoitteluja on kovin harvassa. Sekin on etu, pienellä pärjää kun on taitava. Tiukasta rajaamisesta seuraa eheys, mikä on taideteokselle etu.
Kirjan nimi viittaa Steinbeckin Of Mice and Men -teokseen, joten sen tunteminen varmaan avaisi vielä lisää ovia, mutta hienosti näyttää pärjäävän ilmankin.
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!