Alma! on rankka teos

Hanna Weseliuksen Alma! voitti Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailun, ja se onkin hieno teos. Sen kieli on taitavaa ja omaleimaista, ja siinä on viisaita ajatuksia. Mutta ainakin minä kohtasin tässä kirjassa myös hankausta.

Alma! on Weseliuksen esikoisromaani, ja se kertoo säveltäjä Gustav Mahlerin leskestä Alma Mahlerista. Mutta se kertoo myös maahanmuuttajapoikaa tapailevasta lakinaisesta, nigerialaisista koulutytöistä, Välimerta ylittävistä pakolaisista, Johanna Tukiaisesta ja monesta muusta. Päähenkilö Aino on kuvataiteilija kuten Weselius, kenties osittainen omakuva?

Kirjan rakennetta kuvaillaan kansitekstissä rihmastomaiseksi ja moniaalle kurkottavaksi. Minun silmiini se hahmottuu kuin runokokoelmaksi, niin vapaana rakenne näyttää liihottelevan, eikä Weseliuksen runollinen kieli ainakaan vähennä tätä vaikutelmaa. Hauras rakenne ei erityisesti kiihdytä lukukokemusta, varsinkaan kun oikeastaan mitään odotuksia ei lukijan eteen aseteta. Alma! ei ole kevyttä tekstiä, vaan sitä pitää lukea kuin runokokoelmaa. Juoni ei vedä koska sitä ei ole, joten lukijalta vaaditaan sinniä ja uteliaisuutta.

Jos juonta ei ole, mitä on? On agenda. Weseliuksen asialistalla asioita on vain yksi, ja se on naisen asia. Alma! on melkein pamfletti, jossa kerrotaan että naisena ei ole helppo olla, ja kirjan lähes paatoksellinen feminismi ärsyttää. Ärsyttäminen lienee tarkoituksellista mutta ärsyttämällä harva saa ystäviä.

Alma Mahlerin tapausta (wikipediasta löytyy iso artikkeli otsikolla "Alma problem") teos valottaa hienosti, ja Ainokin ehtii kasvaa mielenkiintoiseksi hahmoksi, ja kieli toimii mainiosti. Mutta rankka teos Alma! lukijalle on. Tiukemmalla rakenteella ja vetävämmällä tarinalla se olisi voinut olla parempi ainakin tälle lukijalle.

Hanna Weselius: Alma!
WSOY