Taina jätti Imurin kesken jo muutaman sivun jälkeen. Imuri kun ei ole mikään helppo tai tavanomainen teos, kevyeksi kesälukemiseksi sitä ei ehkä ensimmäisenä kannata suositella. Vaikka se lopulta meneekin kevyesti, tavallaan.
Kirja on nimittäin aika pieni. Mutta teksti, se on hengästyttävää. Erämaja kuvaa Kristiina-nimisen naisen arkea, joka on täynnä yritystä ja erehdystä. Äiti on kuollut, mies on alkoholisti, lapset ovat lapsia. Yksinyrittäjä tekee töitä kotonaan ja jumppaa, mutta juuri mistään ei tule mitään. Ihmeitä ei tapahdu, arkea eletään.
Kirjassa ei ole juonta, se on erään tilanteen kuvaus, ja sitä tilannetta kuvataan tajunnanvirtatekniikalla, jossa assosiaatiot vaeltelevat villeinä, proosarunoa härskisti lähennellen. Tajunnanvirta on raskasta luettavaa, ja siksi pieni koko onkin ehdoton, tämän enempää en minäkään olisi tätä jaksanut. Imuri totisesti uittaa lukijaa tajunnanvirran molemmilla puolilla.
Kielellistä iloittelua, sitä kyllä löytyy, mutta humoristiseksi en tätä sanoisi niin kuin joku muu on sanonut. Ehkä olen väärää sukupuolta tai jotain. Toki kosketuspintaa löytyy monin paikoin, ja hauskoja juttuja, niin kuin vaikka saunoessa mieleen juolahtava tarina korealaisnaisesta, joka nukahtaa lattialle ja jonka hiukset robotti-imuri imaisee sisuksiinsa.
Ja huonosti menee, mutta onneksi valitus käännetään iloon: "Kuuluuko ihmisestä kuulua näin paljon ääntä, sisämeteliä. Korvissa soi verisuonet ja hermoradat, kohinaa, vinkunaa, onko tämä viitearvojen sisällä. Jos ei pääse sängystä ylös, on tehtävä etätyötä. Jalat metri, pää kaksi ja reilut kaksi kolmasosaa metriä työtuolilta ajateltava kaikki valmiiksi."
Erämaja vetää riittävästi yli, siinä on teoksen voima.
Anja Erämaja: Imuri
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!