Kirjeenvaihto on mielenkiintoista luettavaa, varsinkin kahdesta syystä. Poika, Antti Rönkä, on kirjoittamassa esikoisromaaniaan koulukiusaamisesta, ja saa kirjeenvaihdon aikana kustannussopimuksen. Sen myötä pelot ja ahdistukset lievenevät niin, että hän voi sanoa olevansa silloin tällöin onnellinen. Toinen syy ovat isän, Petri Tammisen, oivat ohjeet kirjoittaville. Hänellä on niistä aika hyvä näkemys, onhan hän vetänyt lukuisia kirjoituskursseja.
En listaa noita ohjeita tähän, ne kannattaa lukea itse.
Jossain puolenvälin jälkeen alkaa tuntua siltä, että ahdistuksien suohon upotaan liikaa. Kirjoittajat huomaavat sen itsekin: ”Minusta tuntuu, että näissä kirjeissä pelätään ja valitetaan aika paljon. Pitäisikö välillä puhua jostain muusta?” Varsinkin kun kummallakaan ei ole mitään oikeata syytä ahdistukseen, meillä jokaisella on pelkomme eikä niitä tarvitse tällä lailla julkisesti huutaa, tässä mitassa ainakaan. Onneksi sitä jotain muuta on kirjassa myös paljon.
Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Gummerus
Niin samaa mieltä: Liikaa valitusta, sellaista äijäkitinää, siis isän puolelta. Miksi ihmeessä Antti ei voinut kirjoittaa kirjaansa ilman isäänsä!!!!Nuoret miehet ovat yes!, mutta vanhat yrittävät tartuttaa heihin sen äijäilyn, jonka takia moent heidän kirjoittamansa kirjat eivät voi kiinnostaa naisia. "Mies fundeeraa ja rakentaa uunia, mies rakentaa unnia ja fundeeraa, mies katsoo järvelle ja funderaa..." Boring! Ja sitten he valittavat kun naiset eivät lue tarpeeksi heitä, vaikka he itse eivät pysty nimeämään yhtäkään naiskirjailijaa, jota lukisivat.
VastaaPoistaSuomessa on menossa sensaatiomaiset naiskirjallisuuden vuodet! Vastaavaa en muista. Kitisevät ja katkerat voisivat fanittaa naisia nyt kun syytä olisi!
♥♥
Hehe, näin on. Tai ehkä mielipiteesi on hitusen kärjistetty, mutta kitinä on kyllä äijyyden olennainen osa.
Poista