Venla Hiidensalon Sinun tähtesi oli komea kirja Albert Edelfeltistä pienenä ihmisenä. Tämä Suruttomat kuulemma kertoo Tyko Sallisesta samalla reseptillä, pitäähän sellainen lukea.
Tyko Sallisen nimen kun lyö Google-hakuun niin saa tietää että hän oli kotityranni ja muutenkin ihan kamala ihminen. Ja lisäksi hän maalasi tauluja, joista ei kukaan tykännyt koska ne halvensivat Suomen kansaa.
Herkullinen asetelma siis romaanintekijälle. Päähenkilöksi ei kuitenkaan voi laittaa Tyko Sallista, koska tyranniudesta ei sillä tavalla pysty kertomaan. Joten Hiidensalo laittaa kolme Sallisen läheistä puhumaan: vaimo Helmi ja lapset Taju ja Eva kertovat kukin vuorollaan taiteilijan elämästä. Siitä ei draamaa puutu. Ollaan köyhiä, mies pettää ja katoaa, ja kun vaimo tulee raskaaksi, lapset otetaan häneltä pois. Ei ihme että vaimo päätyy mielisairaaksi ja ennenaikaiseen kuolemaan.
Nuo kaikki ovat faktoja, ja niiden varaan Hiidensalo rakentaa teoksensa. Jälkisanojen mukaan kaikki voisi olla totta, vaikka joitain yksityiskohtia tai vuosilukuja on hiukan muuteltukin. Tottahan tarina ei kuitenkaan ole, ja hyvä niin. Elämä on tylsää, tarinaksi jalostettu elämä on sen sijaan erittäin kiinnostavaa.
Varsinkin kun sen tekee näin hienosti kuin Hiidensalo. Perhesuhteiden kokonaisuus avautuu vähitellen, samoin tyrannius - eihän kukaan pariutuessaan tyranni ole. Kauniilla kielellä Hiidensalo kuvaa rumia asioita, joiden keskiössä on äärimmäinen epäoikeudenmukaisuus ja naisen surkea asema sekä perheessä että taiteilijana sata vuotta sitten. Ajankuvaa on mukana, mutta sopivan pienesti, kaiken ensyklopedisuuden Hiidensalo välttää täysin.
Näkökulmia vaihtamalla asioihin saadaan kaksoisvalaistusta, ja sehän toimii. Ainoa minäkertoja on Helmi. Taju ja Eva kerrotaan kolmannessa persoonassa, toisinkin voisi varmaan olla. Ja on näköjään ollutkin, koska viimeiseen lukuun on jäänyt yksi lause väärään persoonamuotoon.
Venla Hiidensalo: Suruttomat
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!