Viimeinen Pentinkulman Päivät -aiheinen blogikirjoitus on tässä. Kolmas kouluttaja on Taija Tuominen, jolta olen kyllä jonkun kirjoitusoppaan lukenutkin, mutta siitä en ole blogiin kirjoittanut.
Tiikerihai on Tuomisen esikoisromaani vuodelta 2000. Lauseet ovat lyhyitä ja erittäin hiottuja, kerronnassa on paljon samaa kuin Petri Tammisella. Tyyli on kuitenkin kokonaan toinen, äärimmäisen roisi ja tyly.
Päähenkilö on Elisa, jonka äiti on rappiotilalla elävä alkoholisti. Elisa on yhtä roisi kuin muutkin perheenjäsenet, mutta päätyy silti kaupunkiin ja yliopistoon, ilmeisesti dosentiksi. Kerronta on mukavan aukkoista, lukija on monesti hiukan pihalla mutta samalla kuitenkin mukana. Varsinaista juonta ei ole, on vain rappioalkoholismin kuvausta, ja aina ällöttävintä, ruminta reittiä.
Yksi repliikki riittää näyttämään kirjan kerronnan tyylin, melkein mikä tahansa kirjan lause riittäisi: ”Se on hyvä mies. Palleessa on joku kumma ja mä puklasin eilen sänkyyn. Heikki siivos. Oon mä paskantanutkin. Mä oon muuten hyvä sängyssä. Miehet sanoo.”
Äiti uhkaa tekevänsä itsemurhan, ja hänen mielialansa vaihtelevat nopeassa tahdissa. Viha ja tylyys toki ovat päällimmäisinä ja viimeisinä tunteina. Ulkomaailmalle äiti esittää marttyyria.
Tällaistahan se taitaa rappioalkoholismi olla. Ilmeisesti Tuomisen kirjassa on omaelämäkerrallisia aineksia, mikä on sääli. Sekä Tuomisen kannalta että siksi, että minun silmissäni kaunokirjallisuus on aina parempaa kun se on fiktiivistä. Mutta oli miten oli, tämä taideteos on huolellisesti rakennettu ja omassa tyylissään erittäin koherentti.
Taija Tuominen: Tiikerihai
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!