Kovasti halusin tykätä

Kesän aikana on dekkaria ja trilleriä käynyt yöpöydällä kääntymässä. Olen lukenut vauhdilla ja nälkäisesti, paljon muuta kun en sairastaessa voi tehdä. Ehkä sairastelun synkkyyden takia olen pyrkinyt karttamaan synkkiä kirjoja siinä täysin onnistumatta. Saana Saarisen Siirtolapuutarhan varjoissa ei ollut synkkä kirja, vaikka dekkari onkin ja ruumiskin löytyy.

Kirjan kustantaja on Luovinet osk. eli helsinkiläinen luovien ihmisten osuuskunta. Kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja kirjastossa näitä oli hyllyssä kaksi kappaletta. Hetken luettuani piti kirjailija ja kirja googlata ja selvisi, että kyse on kirjasarjasta, jonka ensimmäinen osa minulla siis käsissäni oli. Yleensä luen kirjan sen kummemmin taustoja selvittämättä enkä halua saada ennakkovaikutteita muiden bloggarien mielipiteistä, mutta nyt oli pakko tehdä hienoinen poikkeus. Jo kirjan alussa päähenkilö Viola Glas viittää niin monta kertaa aiemmin tapahtuneeseen "Hämevaaran murhaan", että ajattelin erehtyneeni ja ottaneeni hyllystä sarjan kakkososan. No en ollut erehtynyt. Tapa, jolla aiempaan murhaan viitataan, on niin kummallinen, että se häiritsee. Nuo viittaukset, sellaiset sisäpiirityyppiset maininnat eri henkilöiden suusta, ovat kummallisia. Ne eivät vaivaa kiehtovalla tavalla, joka houkuttelisi tietämään lisää (no okei, ihan vähän) vaan häiritsevästi.

Teksti ei solju, se on liian runsasta ja poukkoilevaa, mutta lukija kykenee pääsemään tunnelmaan mukaan. Tämä kirja ei siis ole synkkä. Se sijoittuu pääosin siirtolapuutarhaan Helsingin laidalla ja siirtolapuutarhan kukkean kauneuden kirjaiija osaa kuvata kauniisti. Henkilöhahmot ovat hitusen tökkiviä ja henkilöiden luonteenpiirteet ja ulkonainen olemus kuvataan hiukan lapsekkaasti. Roistoksi epäilty ihminen tuoksuukin kummallisesti (mitä ei tosin selitetä millään lailla).

Jos tämä on niin sanottua cosy crimea, onnistuu se aurinkoisuudessa, mutta vasta siirryttyäni kirjan jälkeen jälleen Jaana Nikulan (Anna Jansson) ja Taina Rönkön (Mari Jungstedt) oivallisesti kääntämien ruotsalaisten dekkarien pariin, huomasin ison eron. Saana Saarisen rönsyilevän ja paikoin epäloogisen tekstin jälkeen ruotsalaisdekkarit antavat herkutella lähes minimalistisella ja silti osuvalla kirjoitustyylillään.

Tästä tylystä arviostani huolimatta ajattelin etsiä kirjastosta kakkososankin. Josko siinä avattaisiin sitä "Hämevaaran murhaa".

Saana Saarinen: Siirtolapuutarha varjoissa
Luovinet