Käsi tarkisti taskun

Mikko-Pekka Heikkisestä en tiennyt oikeastaan mitään ennen marraskuista Neljä kuningasta -kiertuetta. Kårenilla kirjailijan kasvot tulivat tutuiksi, mutta vieläkin minulla on vaikeuksia muistaa hänen nimeään; ilmeisesti tavallisuuden ja pituuden yhdistelmä asettaa opettajan hataralle ja ylikuormitetulle nimimuistille lähes ylivoimaisen vaatimuksen.

Taina kirjoitti vuodenvaihteessa Heikkisen viimeisimmästä kirjasta Jääräpää melkoisen mairean arvion, ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Minulle tulee Heikkisen kielestä ja tietenkin pohjoisista maisemista mieleen Jari Tervon varhaisempi tuotanto, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Tervon Rovaniemi-kirjojen julkaisuhetket olivat aikanaan vuoteni odotetuimpia.

Jääräpää oli oikein hyvä, mielestäni Terveiset Kutturasta on vielä parempi. Tai ehkä luin ne vain väärässä järjestyksessä. Tarina on joka tapauksessa molemmissa mainio ja perustuksiltaan sama: Suomi on jakaantunut kahtia. Terveiset Kutturasta laittaa maan sisällissotaan, jossa Pohjoisen joukot etenevät vääjäämättä kohti Etelää. Henkilöhahmot ovat reheviä, yksityiskohdat eläviä, tarina kulkee. Ja musiikki on usein läsnä. Syntyy sotaromaanin parodiaa ja täsmällisiä havaintoja sekä maaseudun että kaupungin asukkaista, mutta syntyy ennen muuta liekehtiviä oivalluksia, nasakkaa lausetta ja hymyyn käypi suu.

Kas näin: "Väninämusiikin avulla on Lappi kolonialisoitu ja valutettu kuiviin. Nuo eivät sitä ymmärrä. Kyseessä on salaliitto. Iskelmämusiikki on kasvuhormonia arktiselle melankolialle. Se on lamauttava ase, jota pitelee kourissaan valtiojohtoinen yleisradioyhtiö." - - - "Käsi tarkisti taskun. On se tallella. Omaa kullia 'Joutsenlaulu' ei ollut vielä katkaissut."

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
Johnny Kniga