Joskus vuosia sitten luin kesäisin pelkkiä dekkareita, nyt on mennyt pitkä aika siitä kun viimeksi tartuin tuon genren edustajaan. Ensin luin Harri Winterin Hyvät pahat pojat, josta Taina jo aiemmin bloggasi. Se oli pätevästi kirjoitettu ja taiten kuvioitu juoneltaan, mutta dekkareiden tapaan kerronnaltaan simppeli.
Sama vaikutelma tuli Leena Lehtolaisen Rautakolmiosta. Teksti sujuu, lukija pysyy otteessa, mutta kirjallinen vaikutelma on kevyt. Niin kuin tietysti pitääkin. Luulen että Lehtolainen on kirjoittanut vailla tarkkaa etukäteissuunnitelmaa, koska loppuratkaisu ei tee mitenkään huimaa vaikutelmaa siitä kuinka palaset loksahtavat kohdalleen. Toisaalta, miksi niin pitäisi ollakaan. Oikea elämä ei ole Da Vinci -koodia, jossa huikea kaiken tarkoitus lopulta paljastuu.
Saattaa olla että luen kolmannenkin dekkarin tänä kesänä. Vares ainakin yrittää pilkistää tuolta kassista.
Leena Lehtolainen: Rautakolmio
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!