Kauneus kasvaa surusta

Pajtim Statovcista on kasvanut suomalaisen kirjallisuuden suurin vientihahmo, etenkin pääsy englanninkielisille markkinoille ja Yhdysvaltoihin on jotain ennen kokematonta. Kaiken kruunasi tietenkin Bollan saama Finlandia-palkinto pari kuukautta sitten.

Suosion ja arvostuksen syitä ei tarvitse pohtia, kun kirjaa lukee. Mielenkiintoinen tarina, erinomaisen elävä ja kaunis kieli, tiukka kompositio, niistä parhaat kirjat on tehty. Tai voihan niitä muunlaisiakin hyviä kirjoja olla, mutta Bollan ansiot ovat noilla suunnilla.

Statovci kirjoittaa tavallaan samaa kirjaa yhä uudelleen ja uudelleen. Moni asia on Bollassa samoin kuin Kissani Jugoslaviassa ja Tiranan sydämessä: tapahtumat sijoittuvat Statovcin synnyinmaan entisen Jugoslavian alueelle, sikäläiset kansantarinat antavat oman lisänsä ja mausteensa kerrontaan, päähenkilöt edustavat seksuaalivähemmistöjä, ja kaiken takana on sota, joka tuhosi sekä ihmiset että ympäristön.

Bollan päähenkilö on Arsim, jolla on vaimo ja lapsiakin. Arsim haaveilee kirjailijuudesta, joten kirjoittamisen problematiikkaakin päästään Bollassa pohtimaan. Tarinan vaatima konflikti syntyy, kun Arsim tapaa Milošin, joka opiskelee lääketiedettä Pristinan yliopistossa. Arsim ja Miloš aloittavat tulisen suhteen, joka on tuomittu epäonnistumaan, koska mikään tai kukaan ympäristössä ei hyväksy saati tue sitä. Sitten alkaa sota, ja Arsim, albaani, joutuu pakenemaan Pristinasta. Hän päätyy perheineen Belgradiin, mutta tavallinen elämä ei häntä tyydytä, sillä häntä kiusaa ajatus menetetystä rakkaudesta. Juoni viedään maaliin saakka, ja tunnelma on kaiken aikaa kovin surullinen. Mutta niinhän se on että kauneudella on tapana kasvaa surusta ja vain siitä.

"Maatessamme jälkeenpäin lähekkäin, kuunnellessani hänen raskasta hengitystään ajattelen, miten epäreilua on, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: ihmisiä joiden ei tarvitse pelätä mitään ja ihmisiä joiden täytyy ymmärtää pelätä kaikkea. Pelko toimii sillä tavalla: se tulee kerralla ja jakamattomana."

Edeltäjistään Bolla poikkeaa muutamassa suhteessa. Se on hiukan lyhyempi eli tiiviimpi, ja kansantarinoiden siivittämää fantasiakerrontaa on aiempaa vähemmän. Pidän molempia muutoksia positiivisina, tällainen realismin ystävä kun olen.

Pajtim Statovci: Bolla
Otava