Historia haalistuu, rakkaus pysyy

Mika Waltari kirjoitti Kuriton sukupolvi -näytelmän vain parissa päivässä kesällä 1936. Näytelmä oli menestys, ja siitä tehtiin kaksikin elokuvaa. Turussa se on edellisen kerran nähty Kaupunginteatterissa vuonna 1996, ja nyt se pyörii Teatteri Akselissa Kauno Takaraution ohjauksena.

Näytelmän keskushahmo on matematiikan professori Reinhold Varavaara, työhönsä uppoutunut epäkäytännöllinen vässykkä, jota hänen perheensä pitää pilkkanaan. Kun hänen kymmenen vuotta kestänyt tutkimustyönsä vihdoin valmistuu, hänestä tulee yhtäkkiä kuuluisa. Ja silloin kaikki muuttuu, on professorin vuoro päästä niskan päälle.

Toinen keskeinen hahmo on Marja, professorin pojan tyttöystävä. Toisin kuin muut, Marja ymmärtää professorin viisauden, ja tästä ymmärryksestä kasvaa orastava rakkaus, jonka professori kuitenkin lopettaa alkuunsa. Seuraa pettymystä ja surua. Käy ilmi, että professorin vaimollakin on ollut seikkailunsa.

Lopulta professorista kasvaa Mies, joka käskyttää läheisensä ruotuun. Perheidylli palaa, vain Marja on onneton.

Wikipediassa näytelmää kuvataan Panu Rajalan suulla "historiaan haalenneeksi", ja se on hyvin sanottu. Näytelmän juoni ja arvomaailma ovat aivan kummallisia: miten näin naiivi, perusteettomasti kääntyilevä ja patriarkaalinen tarina on voinut milloinkaan mennä läpi? Sinuhessa Waltari näyttää, kuinka ihminen on sama vaikka aika olisi mikä, Kurittomassa sukupolvessa ei samastuttavuudesta ole hajuakaan.

Ja juuri tästä syystä näytelmä on kiinnostava. Se on kurkistus sellaiseen menneisyyteen, jota ei enää ole, ja jota on vaikea ymmärtää. Ja on kaksi muutakin syytä mennä Teatteri Akseliin katsomaan Kuriton sukupolvi.

Ensimmäinen on ohjaaja Kauno Takaraution panos. Hän on halunnut tällä näytelmällä "kertoa rakastamisen vaikeudesta sukupolvien ylitse", ja se on erinomainen ratkaisu: eniten painoa saa Marjan ja Reinholdin suhde, ainoa asia tässä näytelmässä, jolla on sittenkin kaikupohjaa nykyajassa. Ihminen kaipaa sellaista ihmistä, joka ymmärtää ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on.

Toinen syy on mainio näyttelijäkaarti. Vilja Aavikko on loistava, nuoruuden epävarmuutta värisevä Marja. Vakava ja haavoittuva, suurten tunteiden riepottama, mutta ei yhtään liioitteleva. Jouko Nurmen professori on samaa puuta, vähin elein ja liioittelematta rakennettu, samoin Jarmo Kujalan sanomalehtimies Huitu. Muut hahmot ovat yksiulotteisempia mutta raikkaita ja energisiä.

Minimalistinen lavastus toimii, pelkistä lakanoistakin saa paljon irti kun niin haluaa.

Kuriton sukupolvi
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8