Taina bongasi jostain mielenkiintoisen kirjan: Millaista on olla kissa? Kyseinen opus löytyi tietenkin BookBeatista, joten ei muuta kuin luvun alle.
Helena Telkänranta on eläinten käyttäytymistieteen tohtori, ja tässä kirjassa hän kertoo tuoreimmasta tutkimustiedosta. Läpi käydään monenlaisia kissuuden elementtejä: kasvua, elekieltä, ilmeitä, ruokintaa ja sen sellaista. Kirjan lukeminen kuuluu ehdottomasti jokaisen kissanomistajan velvollisuuksiin. Meillä se sai aikaan konkreettisesti sen, että kissoja on leikitetty nyt enemmän kuin ennen.
Mielenkiintoisia juttuja on kirjassa paljon. Tiedätkö esimerkiksi, että kaikki kotikissat periytyvät afrikanvillikissasta? Tai tiedätkö, miksi koira on laumaeläin ja kissa enempi yksineläjä? Syy on hyvin yksinkertainen, kyse on vain saaliseläinten koosta: koira eli susi saalistaa itseään isompia eläimiä, ja se onnistuu vain porukassa. Kissa syö itseään pienempiä eläimiä, joten toiset kissat ovat vain haittana.
Se, kenen kanssa kissa tulee toimeen, riippuu pentuajan altistuksesta. Kahden viikon iässä kissanpennuilla alkaa sosiaalistumisen herkkyyskausi, ja sen aikana pennun kehittyviin aivoihin vakiintuu loppuiäksi mielikuva siitä, mikä tai mitkä eläinlajit ovat sellaisia otuksia, joiden kanssa voi ystävystyä. Kissa, samoin kuin muutkaan eläimet, ei saa geeneissään tietoa siitä, mihin eläinlajiin se itse kuuluu. Emon ja sisarusten läsnäolo kertoo kissalle tämän tiedon. Jos tässä herkkyyskaudessa on mukana ihmisiä, ihminen pääsee kissan maailmassa sen omiin porukoihin. Kissa sosiaalistuu silloin ihmiseen. Viimeistään kymmenen viikon kohdalla tuo sosiaalistumisen herkkyyskausi päättyy, ja aikaikkuna sulkeutuu loppuiäksi.
”Syy siihen, että evoluutio on jättänyt sosiaalistumisen herkkyyskauden aikaikkunan näin lyhyeksi, löytynee afrikanvillikissan luontaisesta elinympäristöstä. Luonnossa emo ja poikaset ovat ainoat eläimet, joiden kanssa pentu on säännöllisessä lähikontaktissa näin pienenä. Tällöin sosiaalistuminen kohdistuu kätevästi omaan eläinlajiin eikä muihin, mikä luonnossa on tarkoituksenmukaista. Jos sosiaalistumisen herkkyyskausi jatkuisi pidempään, se olisi vielä täydessä käynnissä siinä vaiheessa, kun emo jo tuo pennuille eläviä saaliseläimiä, joilla ne harjoittelevat saaliin kiinniottoa. Seurauksena olisi se, että pennut olisivat vaarassa sosiaalistua myös hiiriin, myyriin, pikkulintuihin, sisiliskoihin ja niin edelleen. Se puolestaan voisi ajan mittaan johtaa pentujen nälkäkuolemaan, koska eläin ei metsästä sellaisten eläinlajien edustajia, joihin se on sosiaalistunut.”
Helena Telkänranta: Millaista on olla kissa?
SKS kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!