Turboahdettu mestariteos

Pajtim Statovcin teokset olen lukenut kaikki, ja olen tykännyt jokaisesta. Hiukan epäilytti, kun uuden Lehmä synnyttää yöllä -teoksen sanottiin sijoittuvan Suomeen ja Kosovoon. Eikö se muuta keksi, aina samat jutut? 

Ja vielä enemmän epäilytti teoksen alku: päähenkilö aikoo elää perheettömänä ja sanoo, tietenkin: ”- - päätän tappaa itseni.” Ei kai taas joku oman navan tuijottelija, joka löytää navastaan ylitsepääsemättömiä ongelmia?  

Ja päähenkilö on Kujtim, kirjailija, melkein saman ikäinen kuin Pajtim. Ei kai luvassa ole autofiktiota? Ei hemmetti. Eikö se muuta keksi? 

No, kyllä se keksii. 

Lehmä synnyttää yöllä on aivan huikea kirja, oikea mestariteos. Siinä on Statovcin aiemmista kirjoista tuttuja teemoja, sotaa, köyhyyttä, rasismia, kahden kulttuurin välissä elämistä, homofobiaa, kieroja perhesuhteita ja niin edespäin. Mutta kaikki turboahdettuina: jokainen luku on kuin novelli, jossa asiat lähtevät menemään pieleen, ja sitten ne menevät enemmän pieleen, ja sitten vasta katastrofi syntyykin. 

Tarina etenee kahdessa aikatasossa vuorovedoin. On noin kymmenvuotias Kujtim, joka vierailee sukunsa luona Kosovossa ja käy koulua Suomessa. Ja on nykyajassa elävä aikuinen Kujtim, joka lähtee äitinsä kanssa lomalle Suomesta Kosovoon. Ajalliset rajat ovat sopivan tiukat, eikä lukijan tarvitse yhtään pinnistellä pysyäkseen kyydissä. Kirja on suorastaan helppolukuinen. Rakenteeltaan, mutta ei sisällöltään.

Jossain kirjaa luonnehdittiin ”vimmaiseksi”. Sitäkin se on, ja se on helppo osoittaa: virkkeet ovat hengästyttävän pitkiä, yleensä kappaleen mittaisia. Samasta syystä Iida Rauman Hävitystä on luonnehdittu samalla sanalla. Kieli on todella rikasta ja elävää, tätä lukee ilokseen. Ainoa hiukan häiritsevä asia ovat usein toistuvat vertaukset, jotka tosin aina ovat älykkäitä ja oivaltavia. Ihan näin paljon niitä ei mielestäni kuitenkaan tarvittaisi. 

Ensimmäinen luku on todella väkevä, ja siinä on paljon samaa kuin Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen synnytysluvussa. Ajattelin, että näinhän lukija saadaan mukavasti koukutettua, tai ei oikeastaan ollenkaan mukavasti vaan iljettävästi ennemmin. Ja sitten voidaan kuljetella tarinaa vähän leppoisammin. No, sitä leppoisaa ei sitten juuri tule, vaan tulee toinen toistaan väkevämpiä ja inhottavampia lukuja, joissa kaikki menee niin vikaan kuin vain voi mennä, ja sitten vielä enemmän. 

Kirjassa on myös metataso, jossa päähenkilö pohdiskelee kirjailijuuttaan, ja tällä tasolla on epäilemättä paljon oikeita, omakohtaisia ajatuksia. Ja myös niitä, jotka eivät ole.  

Kirja on todella synkkä, köyhyys ja sota ja kierot perhesuhteet näytetään todella hienolla tavalla. Kuinka rikkinäisiä ihmiset voivat olla, ja kuinka rikkinäisyys kulkee ihmisestä ja polvesta toiseen. Statovci kuitenkin kirkastaa kokonaiskuvan viimeistään siinä kohtaa, kun Kujtim kirjoittaa kansalaispalautetta Suomen pääministerille sivulla 250, silloin ei voi kuin nauraa. 

Ja taas vakavoitua. 

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Otava