Kirjan kohtaukset ovat erittäin lyhyitä, usein vain sivun mittaisia, ja niitä mahtuu 410-sivuiseen kirjaan siis arviolta nelisen sataa. Kuten arvata saattaa, pikkutarkka kuvaus ei ole Remeksen alaa, vaan koko ajan mennään isosti ja täysillä. Kielen nyansseilla, oivaltavilla muotoratkaisuilla tai metatasoilla ei pelata (kuten esimerkiksi Antti Tuomaisen samankaltaisessa Parantajassa), vaan tarina on kaikki. Ihan kaikki.
Ja kun tarina on kaikki, sen pitää olla hyvä. Mitä enemmän uutisia seuraa, sen paremmaksi Jäätyvän helvetin tarina muuttuu, valitettavasti. Venäjä aloittaa hybridisodan Suomea ja oikeastaan koko länsimaailmaa vastaan: Suomen sähköt ja viestintäyhteydet lyödään poikki, ja pakkasessa kärvistelevä kansa joutuu katastrofin kouriin. Kaiken takana on liian kiltti ja liian avoin Suomi ja häikäilemättömän vallanhaluinen Venäjä.
Seurasi uutisia tai ei, jokainen on törmännyt niihin merkkeihin, joista Remes tarinansa synnyttää. Venäläisten maakaupat, ilmatilaloukkaukset, Krimin miehitys, lentokoneen alas ampuminen Ukrainassa, syyllisyyden säännönmukainen kieltäminen ilmiselvistä merkeistä huolimatta. Remeksen valtti on huikea ajankohtaisuus ja se, että kaikki on niin mahdollista.
Venäjän aktiivisuus kyberrintamalla näkyy valitettavan lähellä, aivan liian lähellä. Tilasto tämän blogin katsojien kotimaasta näyttää tänään tällaiselta:
Onhan se tietysti hienoa, että kirjoituksemme herättävät kansainvälistä mielenkiintoa. Venäläisille roboteille kirjoittaminen ei kuitenkaan ollut ihan päällimmäisenä mielessä kun blogia pari vuotta sitten aloiteltiin.
Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!