Luin juuri Tommi Melenderin esseitä. Ne olivat niin hyviä, että luin perään toisenkin kirjan Melenderin esseitä.
Erityisen hyviksi Melenderin esseet tekee hänen tyylinsä: ei viisastelua, ilkeilyä, snobismia tai kikkailua. Vain oppinutta ja fiksua pohdiskelua siitä ja tuosta. Ei sillä etteivätkö viisastelu, ilkeily, snobismi ja kikkailu olisi kivaa luettavaa nekin, nyt teki mieli tällaista.
Sattuneesta syystä myös perhonen kirjan kannessa näytti houkuttelevalta.
Onnellisuudesta-kokoelmassa on kolme osiota, talous, kulttuuri ja urheilu. Niissä Melender pohtii esimerkiksi sitä, lisääkö kirjallisuus empatiaa tai ovatko empatia ja moraalinen käyttäytyminen sama asia. Tai sitä, mikä on jalkapallon merkitys (tiesitkö, että MM- ja EM-kisojen aikaan itsemurhien määrä vähenee huomattavasti, kun kaikki pääsevät kuulumaan porukkaan).
Flaubert ja Camus ovat tässä kokoelmassa paljon esillä, mutta itselleni kokoelman parasta antia olivat Melenderin mietteet omasta kirjoittamisestaan ja sen historiasta. Jos kirjoitat tai haaveilet sellaisesta, tämä kirja on sinulle.
Onnellisuuden olemus ei kirjasta selviä, mutta kyllä se hiukan selkeämmäksi tulee. En varmaan pilaa kenenkään lukukokemusta jos siteeraan tähän Melenderin päätöslauselman: ”Rakastan elämää, valoineen ja varjoineen, aivan liikaa että haluaisin olla pelkästään onnellinen.”
Tommi Melender: Onnellisuudesta
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!