Luin Mihail Šiškinin Neidonhiuksen muutama vuosi sitten. Se oli mieleenjäävä kokemus: hienoa tekstiä, mutta niin vaikeaa, etten oikein ymmärtänyt mitään. Sota vai rauha on ilmestynyt alun perin 2019, mutta suomalainen laitos on tältä vuodelta.
Sota vai rauha on aivan toisenlainen kirja kuin Neidonhius. Tämä on huikean selkeää ja vetävää tekstiä, kirja hupeni käsissä nopeammin kuin olisin halunnut. Tässä ajassa on suuri tarve saada tietää miksi meillä on naapurissa tuollainen hirviö kuin Venäjä, ja siihen tarpeeseen tämä on erinomainen kirja. Esimerkiksi Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen loppu kertoo kyllä paljon venäläisestä elämänmenosta ja ajattelutavasta, mutta se ei ole ollenkaan niin vetävä teos kuin tämä.
Peruskysymys on, miksi Venäjä ei voi olla niin kuin muut, järkevä ja ystävällinen ja demokraattinen. Kuinka hienoa meille suomalaisille olisi, jos Pietari olisi samanlainen kuin vaikka Berliini tai Pariisi, iso eurooppalainen kaupunki ihan tuossa vieressä! Siihen Sota vai rauha vastaa todella hienosti. Voin tässä referoida joitain kirjan ajatuksista, mutta jos haluat kokonaisen vastauksen, sinun pitää lukea tuo kirja.
Stalinin perustuslaki kirjoitettiin 1936, ja se oli ”maailman demokraattisin”. Siellä oli kaikki se kaunis ja hyvä, jota länsimaissakin arvostetaan. Venäjällä sanat eivät vain merkitse mitään. Perustuslakitekstin laatija Nikolau Buharin pidätettiin kolme kuukautta lain säätämisen jälkeen. Buharinin ensimmäinen vaimo teloitettiin 1940, hänen kaksi muuta vaimoaan pidätettiin ja hänen tyttärensä virui vankileirillä, poika kasvoi lastenkodissa tietämättä ketkä vanhempansa olivat. Tällaista on elämä Venäjällä.
Šiškinin äiti oli opettaja. Opettajan tehtävä on Venäjällä mahdoton: opettaa lapsia puhumaan totta ja valmistaa heitä samaan aikaan elämään valheiden maassa.
Sivistyneen yhteiskunnan perustana on luottamus. Sitä Venäjällä ei ole lainkaan, ei ole milloinkaan ollut. On vain vahvimman laki. Jos saat itsellesi jotain, sitä ei kannata säästellä, koska kohta joku ottaa sen pois. Ja jos pystyt ottamaan jotain, ota. Koska muuten et saa mitään. Yksityisomaisuus on korvaus uskollisuudesta. Ja ainoa tapa saada pysyvää on siirtää omaisuus länsimaihin. Siksi rikollinen ja likainen venäläinen raha länsimaissa on kaiken pahan alku ja juuri. Järjestelmä perustuu öljyn ja kaasun myynnille, siksi väestöä ei tarvita lainkaan. Tai ihmishengellä ei ole mitään arvoa. Mikään ei riipu itsestä eikä itse voi päättää mistään. Venäläinen ei voi vaikuttaa mihinkään, ja siitä seuraa hirvittävää kurjuutta. Järjestelmä perustuu ihmisen vastuuntunteeseen läheisiään kohtaan: mitään ei uskalla tehdä, ettei omalle perheelle tapahtuisi mitään pahaa. ”Olemme aina rakastamiemme ihmisten panttivankeja, ja heidän vuokseen olemme valmiita sietämään nöyryytyksiä.”
Tavallinen venäläinen ei ole koskaan käynyt ulkomailla. Alexander von Humboldtin tiedetään todenneen: ”Maailmankatsomuksista vaarallisin on sellaisten ihmisten maailmankatsomus, jotka eivät ole koskaan katsoneet maailmaa.”
Venäjän nykytilaa Šiškin luotaa kaukaa historiasta. Syy takapajuisuuteen on kielellinen: Rooman kirkko pitäytyi latinan kielessä, mutta ortodoksinen kirkko valitsi muinaiskirkkoslaavin, mikä esti kulttuurisen yhteyden antiikkiin ja osallistumisen eurooppalaisten kansojen kehitykseen. Suurin osa venäläisistä elää henkisesti keskiajalla.
”Euroopan puolella renessanssi ja uskonpuhdistus innoittivat ihmismieliä, mutta idässä nousi taisteluhenkinen valtio, joka kohteli omaa kansaansa kaltoin armeijan keinoin. Yksinvalta ja yksituumaisuus ovat siitä lähtien määrittäneet venäläisten elämää. Ainoa tavoite on vihollisen voittaminen, ja hyökkäys on paras puolustus koko maailmaa vastaan käytävässä sodassa. - - Yksittäisen kansalaisen elämän tarkoitus rajoittuu valtakunnan palvelemiseen. Hänen suurin onnensa on saada kuolla suuren isänmaan puolesta.”
Ainoa päämäärä on vihollisten voittaminen.
”Tärkeimpiä syitä siihen, miksi neuvostovalta hävisi kylmän sodan, oli lännen uusi ja petollinen salainen ase, videonauhuri. - - Elokuvien juonet eivät erityisemmin kiinnostaneet katsojia, mutta vaatteet, huonekalut, ruoka ja autot tekivät nälkiintyneeseen, rutiköyhään neuvostokansaan järisyttävän vaikutuksen.”
Venäläinen ei voi hymyillä, koska kaikki tuntevat liikkuvansa aggressiivisessa ympäristössä. Samoin kuin vankilassa, hymy tulkitaan niin, että heikko siinä mielistelee vahvempaansa.
”Venäläisen alemmuuskompleksia ei näe, mutta sen tuntee. Vain pieni esimerkki: yksikään yritys ei mainosta tuotteitaan tai palveluitaan tunnuslauseella ’Aitoa venäläistä laatua!’. Se pikemminkin karkottaisi asiakkaita.”
Venäjällä on tietysti myös fiksua väkeä. Mutta koska he ovat fiksuja, he lähtevät pois Venäjältä. Esimerkiksi Googlen perustaja syntyi Moskovassa. Nykymaailmassa tärkeintä varallisuutta ei ole maa tai öljy tai kaasu, vaan ihmisäly. Tässä on länsimaiden ja Venäjän suurin ero.
Šiškin tekee kirjan lopussa kaksi ennustusta Venäjän tulevaisuudesta, pessimistisen ja optimistisen.
Pessimistinen ennuste on ensin. Näemme uusia sotia, teknologia taantuu edelleen. Kun kruununperimyksen aika tulee, ensimmäisenä lähtee Tšetšenia, sitten kaikki muut Pohjois-Kaukasian tasavallat. Vallan vertikaali tuhoutuu muutamassa tunnissa. Gogol vertasi Venäjää troikkaan, Šiškinin mukaan parempi vertauskohde on metro. Se ajaa tunnelissa päästä toiseen, diktatuurista anarkiaan ja takaisin. Muualle sillä junalla ei pääse.
Toinen ennustus on armeliaampi. Sen mukaan Venäjäkin kulkee kohti ihmisrakkautta ja yksilön oikeuksien kunnioittamista. Kaikki kansat lähtevät ennemmin tai myöhemmin tälle tielle. Eikä Venäjä ole poikkeus. Miljoonat emigrantit todistavat, että venäläinen ihminen voi elää ja kukoistaa myös demokratiassa. Kirjan lopussa on askelmerkit siihen, miten länsimaiset demokratiat voivat auttaa tavallisia venäläisiä. Tärkeintä on lopettaa likaisen rahan vastaanotto.
En ole mihinkään muuhun kirjaan tehnyt näin paljon reunamerkintöjä. Se kertoo jotain teoksen laadusta. Jos tämä blogikirjoitus tuntuu sekavalta, se ei ole kirjan syy. Šiškin kirjoittaa loistavasti, ja Sirpa Hietasen suomennos on vakuuttava.
Mihail Šiškin: Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä
Suom. Sirpa Hietanen
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!