Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi on ollut näkyvästi esillä vähän joka paikassa, eikä ihme. Oma lukemiseni on kesällä keskittynyt Pentinkulman päivien ympärille, joten ehdin lukea tämän vasta nyt.
Pentinkulman päiviin tämäkin toki linkittyy, olihan Anna-Riikka yksi tämänvuotisen Kirjan juhlan juhlapuhujista. Tässä kuvassa esikoiskirjailijapaneelimme on juuri päättynyt ja Anna-Riikka valmistautuu omaan osuuteensa.
Rakas Eeva Kilpi on minän puhetta sinulle, Anna-Riikan Eevalle. Kahden kirjailijan kohtaamiset ajoittuvat melkein kuuden vuoden ajalle, 2018-2024. Päällimmäisenä kaikessa on kirjan nimessä esiintyvä rakkaus - mikäpä sopisi paremmin Anna-Riikka Carlsonille, tuolle lempeyden suurlähettiläälle. Jos etsit jännitystä tai konflikteja, niitä et tästä kirjasta löydä. Ja se juuri tekee tästä kirjasta erityisen ja lukemisen arvoisen, kaikki se lämpö ja lempeys jota kirja on täynnään.
Tämä kirja on fanikirja, ylistys Eeva Kilvelle. Se on kuin romantiikan ajan pastoraalisinfonia: pitkä, monipolvinen, hitaasti pohdiskeleva ja aiheitaan kehittelevä. Tai ehkä vertaus on sittenkin väärä. Koska suuria yllätyksiä tai kontrasteja ei tule, parempi vertauskohta voisi olla renessanssiajan kirkkomusiikki. Pitkä, kauniina soljuva, yhtenäinen kokonaisuus. Tunnelmallinen, viisas, ja epäajanmukainen:
”Moni kirja paljastaa ihmisessä piilevän pahan. On tärkeää nähdä, mihin kaikkeen ihminen pystyy. Ja mitä kauheaa voi tapahtua, vaikka kaikki pyrkisivät hyvään. Voisiko tämä kirja kertoa siitä, mitä hyvää voi tapahtua, kun ystävyys on kuin rakkautta, jota mikään ei kahlehdi? Ja mitä tapahtuu, kun toinen yrittää jatkaa siitä, mihin toisen sanat loppuvat.”
Carlson nimeää itselleen neljä elämäntehtävää:
”Haluan olla hyvä niitä kohtaan, joita kohtaan minulla on sydämessä velvollisuus.
Haluan auttaa kirjailijoita heidän työssään.
Haluan kertoa kirjoistasi kaikkialla.
Haluan suojella puita.
On vielä viideskin, mutta en osannut siinä iltapäivän auringossa muotoilla sitä yhtä ytimekkääksi. Yritän nyt: haluaisin olla mahdollisimman lempeä jokaisessa kohtaamisessa.”
”En ajattele eläneeni oikein vaan saaneeni rakkautta ja hyväksyntää, ja näistä seuraa ainakin armollisuutta ja elämänjanoa. Eläytymiskykyäkin, ja joskus syyllisyyttä omasta onnesta.”
Mukana on paljon arkisia kohtaamisia, kun Carlson käy tapaamassa Kilpeä. Hän vuoroin tutustuu Kilven tuotantoon ja muistiinpanoihin, mielenmaisemiin ja myös fyysisiin maisemiin, ja vuoroin keskustelee Kilven kanssa niistä. Kilven tuotannon teemoiksi nimetään karjalaisuus, rakkaus ja luonto, ja ne kaikki näkyvät tekstissä syvällisesti ja konkreettisesti. Mukana on paljon sitaatteja Kilven puheesta ja kirjoista, ja se on mahtavaa.
Kirjan tunnelma on niin kaunis ja lempeä, että ainoa löytämäni kirjoitusvirhekin henkii sitä: sightseeing on muuttunut sighseeingiksi, huokauksen näkemiseksi.
Eroon päättynyttä avioliittoa pohditaan: kuka olikaan heikko ja kuka vahva? Loppupuolella kirjaan tulee myös yhteiskunnallista ajattelua:
”Media syöttää meille paljon enemmän tarinoita yksittäisten ihmisten rikastumisesta ja siitä, miten se on mahdollista kenelle tahansa, kuin keskustelua hyvinvoinnin tasaisemmasta jakaantumisesta. Draama myy enemmän kuin monimutkaisten kysymysten käsittely.”
Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä
WSOY
