Huomasin kyllä Hotakaisen uuden kirjan ilmestyneen, mutta unohdin sen. Onneksi törmäsin siihen, missäpä muualla kuin BookBeatin suosituksissa.
Tämä kirja ei ole hauska juuri millään lailla, tässä on vain Hotakaisen tylyä puolta. Päähenkilö on Maria, joka on kasvanut sijaisperheessä. Biologiset vanhemmat kuuluivat huono-osaisiin, sijaisperhe sen sijaan on erittäinkin hyväosainen sähköautoineen ja kulttuuriharrastuksineen. Maria kokee luokkaeron aiheuttamaa ulkopuolisuutta, ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Ensin hän kostaa häntä teininä kuvanneelle maanviljelijälle, sitten sijaisvanhemmilleen. Sen jälkeen alkaa varsinainen odysseia, jossa Maria kaappaa kolme ihmistä hylätylle huoltoasemalle, laittaa heidät tunnustamaan syntinsä ja lukee heille tuomionsa.
Eli perusteiltaan aika lailla sama tarina kuin Annie Ernaux’n Isästä-kirjassa, jonka juuri luin. Ja josta en pitänyt juurikaan. Hotakainen tekee saman asian todella paljon paremmin: näytä, älä kerro. Siinä tärkein kirjailijan ohjeista. Nämä kaksi kirjaa ovat erinomainen esimerkkipari kuvaamaan tuota ohjetta ja sen aikaansaamia eroja kirjallisuudessa. Hotakainen näyttää, Ernaux kertoo.
Vaikka Opetuslapsi on kaappaustarina ja muistuttaa jännitystarinaa, se ei ole sellainen. Vaikka lukija haluaa tietää, kuinka kaappaus päättyy, Hotakainen pitää huolen siitä, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Tämä on lukuohje: älä lue tätä jännitystarinana, vaan nautiskele siitä kielestä ja niistä ajatuksista, joita Hotakainen matkan varrella sinulle tarjoilee. Perussävy on raamatullinen, onhan Maria astunut omalla tavallaan Jumalan saappaisiin.
Parempiosaisuutta määritellään pitkin matkaa herkullisesti: ”He ovat omilla ansioillaan ja kohtuullisella ahkeruudella saavuttaneet aseman, jossa he ovat voineet istua tanskalaisille tuoleille pohtimaan, että vihreät vai valkoiset verhot, kaksi vai kolme lasta, kenties sijaislapsi, sen jälkeen koira, punainen vai valkoinen auto, kenties mattamusta - - tofu vai seitan, Malediivit vai Thaimaa, klassisen musiikin kausikortti vai pergolan uudet tuolit, hybridi vai täyssähkö - -”
Purjehdus on eräs parempiosaisuuden huipentumista: ”Meren suuruus siirtyy ihmiseen, ja ihminen alkaa puhua valaiden kielellä. Samoin käy vuorikiipeilijöille.”
Kirjallisuuden katoamisesta kirjailija on tietenkin huolissaan: ”Tätä on nykyaikainen kulttuuriantropologia, liikkuvan kuvan ja äänen magiaa, kirjoitettuun sanaan ei kukaan enää usko, ja vaikka uskoisikin, yli kahta sivua ei kukaan jaksa lukea.”
Onhan siellä huumoriakin, koko ajan, mutta useimmiten enemmän piilossa kuin tässä: ”Hän on kuin yksi niistä tuhansista kantrilaulajista, jotka saavat jokaisen ryyppyreissun kuulostamaan heitä syvästi kasvattaneelta irtiotolta.”
Viisauksia tulee pitkin matkaa, lopulta ollaan perimmäisyyksien äärellä, vaikka ironian kautta: ”Tärkeintä juuri nyt on yhteys, itse asiassa yhteys on aina tärkein asia. Jos ihmiset eivät koe yhteyttä mihinkään eivätkä kehenkään, olemme merkittävissä vaikeuksissa. - - Omat ajatukset voivat olla kamalia, kun kukaan ei ole niitä jakamassa. Omia ajatuksia on syytä ulkoiluttaa, testata niitä muiden ihmisten kanssa.”
Kari Hotakainen: Opetuslapsi
Siltala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!