tiistai 1. tammikuuta 2019

Fiktio nojailee rennosti faktoihin

Minna Rytisalon esikoisteos Lempi on komea kirja. Summasin tuon teoksen ansiot näin: "tiukka muoto, kaunis ja koherentti kieli, ihmisen tarkkanäköinen kuvaus, vienosti avautuva ja koukuttava tarina. Siinä kaikki mitä hyvään romaaniin tarvitaan."


Aivan samoilla epiteeteillä voi kehua myös Rytisalon kakkosta, Rouva C. -kirjaa. Rytisalo on todella taitava kirjoittaja, ja erityisesti hän hallitsee ajankuvan hienovaraisen rakentelun ilman pienintäkään infodumppaamisen meininkiä. Lukijalle jää tilaa - muun muassa siihen, että pitää googletella erinäisiä tietoja henkilöhahmojen elämästä, niin niukasti tietoa on. Ja se on vain hyvä.

Olennaisin ero Lempin ja Rouva C:n välillä on se, että Rouva C. kertoo kaikkien tuntemasta ihmisestä. Juoni seurailee Minna Canthin elämän vaiheita, mutta elämäkerta se ei tietenkään ole, vaan faktoihin rennosti nojailevaa fiktiota siitä, mitä Canthin päässä on saattanut eri elämänvaiheissa liikkua. Fokus on Canthin avioliitossa, niin kuin kirjan nimikin lupaa.

Käänteentekevin hetki Minna Canthin elämässä on tämän kirjan mukaan eräs kohtaaminen Uno Cygnaeuksen kanssa. Se on aika raju, vaikka esitetäänkin vienon verhotusti. Mutta sillä Rytisalo sitoo Canthin elämän suoraan tähän päivään ja meidän aikamme puheenaiheisiin. Taitava veto!

Konflikteja ja onnen hetkiä Rytisalo osaa annostella hienosti, ja Canthin riemuihin ja vaikeuksiin on kenen tahansa lukijan helppo solahtaa mukaan. Kielen rytmi ja kauneus ovat erinomaisia, esimerkkisitaatin voisi ottaa miltä sivulta tahansa: "Minna oli jäänyt aloilleen. Hänen mielessään olivat juosseet piikojen ja renkien puheet, vähäiset tiedot eläinten sikiämisestä, tunkeilevat kädet ja toisaalta suudelmien kuumuus ja jossain taustalla ajatus, että asioiden olisi pitänyt olla säännönmukaisia ja että ne ajat olivat hankalia, että hengitys niskassa voi olla kuuma ja pelottava ja ihanakin mutta miten kaikki liittyi yhteen, siitä hän ei ollut varma."

En tiedä, mikä saa Rytisalon pelkäämään dialogia, ajatteleeko hän kenties dialogin olevan jotenkin halpahintaista kerrontaa? Dialogia on vähän, ja silloin kun sitä on, se on naamioitu tavalliseksi kerronnaksi ilman lainausmerkkejä tai vuorosanaviivoja. Ei tämäkään kirja niistä pilalle menisi.

Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!