Minna Rytisalon esikoisteos Lempi on komea kirja. Jos sinun pitää selittää joskus jollekin, mitä tarkoittaa "näytä, älä kerro", laita hänet lukemaan tämä. Rytisalo ei selitä mitään, mutta näyttää sodanaikaisen tragedian kolmen ihmisen näkökulmista ja onnistuu erinomaisesti. Suurimmat asiat tulevat esiin vaivihkaa ja pikku hiljaa sivulauseissa, lukijan pääteltäväksi on jätetty juuri sopiva siivu.
Kirjassa ei ole lainkaan dialogia. Jokainen luku on monologi, jossa Viljami, Elli ja Sisko kukin vuorollaan puhuvat teoksen keskiössä mutta poissa olevalle Lempille. Jokaisella on oma konfliktinsa, joka siivittää lukijaa sivulta toiselle. Kokonaisuus selviää vasta kun viimeinen sivu on luettu, tarina kantaa loppuun asti.
Viljami menee naimisiin Lempin kanssa mutta menettää tämän ollessaan rintamalla, ja elämältä putoaa pohja. Tapahtumia ei paljoa tarvita: Viljami makaa lamaantuneena metsässä kuusen alla ja kerii elämäänsä auki. Piika Elli katsoo sivusta kun Lempi saa miehen joka kelpaisi Ellillekin. Lempin sisko Sisko lähtee saksalaisen miehen matkaan ja kipuilee omia valintojaan ja valitsematta jättämisiään. Sotaa ei kuvata suoraan, mutta sodan vaikutukset sen aikana eläneisiin ihmisiin tulevat erittäin lähelle.
Tiukka muoto, kaunis ja koherentti kieli, ihmisen tarkkanäköinen kuvaus, vienosti avautuva ja koukuttava tarina. Siinä kaikki mitä hyvään romaaniin tarvitaan. Se, että kirjailijoiden näyttämät konfliktit tuntuvat Suomessa kovin usein liittyvän pohjoiseen ja ihmiskohtaloihin sodan liepeillä, ilmeisesti myy. Mutta se ei ole Rytisalon vika.
Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!