Koska edellinen lukemani kirja oli hyvänmielen kirjallisuutta, on vastapainoksi luettava pahanmielen kirja. Sellainen on Arsi Aleniuksen Katsotaanhan puhelimiakin.
Vaikka kirja ei ole suuren suuri, se ei ole millään lailla kevyttä luettavaa. Sen lähtökohta on huoli siitä, etteivät ihmiset lue. Ja sitten se, etteivät sivistyneet ihmiset lue tai ymmärrä lukemaansa. Ja etenkin se, että yhteiskunnan yläluokka ei edes halua nykyään erottua alemmistaan lukeneisuudellaan. Tästä lähtee melkoinen tykitys.
”Tiesin myös, millä puolella tulisin olemaan. Yläpuolella.”
Kansa haluaa kehittää itseään ja tekee sen kuntosalilla. Soutulaitteessa se soutaa ja Alenius vertaa sitä kaleeriorjan touhuun. Hieno lähtökohta, mutta tästä saa kirjoitettua ehkä esseen, ei kokonaista romaania.
”Näillä kusipäillä taas ei ole mitään, ei mitään muuta kuin talouskasvu, ei mitään muuta.”
Niinpä Alenius piiskaa itsensä kierroksille ja laittaa lukijan koville. Hakkaan sut, lyön tuopin sun naamaan. Uhon jatkoksi Alenius kirjoittaa aivan kirjaimellisesti hulluksi repeävän kirjan, jossa kielikin hajoaa. Ja lukija myös.
Kirjassa on valtavasti toistoa ja paljon metatekstiä, jossa Arsi Alenius -niminen hahmo puhuu lukijalle. Kappalejakoa ei ole, eikä lukuja. On pitkiä virkkeitä.
Tajunnanvirtaa on aina raskas lukea, eikä tämä kirja tee poikkeusta. Paikoin teksti on kuin virtuoosimuusikon tiluttelua, vähän lapsellisen tuntuista kirjallista onanointia, ja sitten suunta muuttuu taas. Tavallista vältellään, eli lukija on tiukilla. Loppuratkaisua pohditaan ensin metatasolla, sitten lukijan eteen läväytetään aivan hämmentävä lopetus.
Onko tämä kirja hyvä taideteos? Senhän saa selville vastaamalla kahteen kysymykseen.
1) Onko teos jotain uutta? Kyllä on, tällaista ei ole ennen ollut olemassa.
2) Onko teos yhtenäinen? Kyllä on, vaikkakin muodoltaan melkoista höttöä.
Koska vastaus molempiin kysymyksiin on myönteinen, tämä kirja on hyvä taideteos. Tätä kirjaa ei ole kiva ole lukea, ja monin paikoin tulee hypittyä. Mutta taideteoksena tämä kirja on silti hyvä. Toki se olisi vielä parempi, jos Alenius olisi tyytynyt tekemään kirjan alkupuolesta raivoisan, normaalimittaisen esseen. Mutta se olisi ollut vain essee, se ei olisi ollut tämä kirja.
Lue jos uskallat.
Arsi Alenius: Katsotaanhan puhelimiakin
Kosmos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!