Nykykäytännön mukaan Petri Tammisen uusi kirja ilmestyi lukuaikapalveluihin vasta vähän myöhemmin kuin muualle. Merkkasin ilmestymispäivän kalenteriin.
Aloitin kirjan lukemisen tietenkin heti ilmestymispäivänä. Mutta koska minulla oli toinen kirja menossa, päädyin lukemaan kahta kirjaa vuorotellen. Sitä en suosittele. Mutta niin se nyt meni.
Sinua sinua on taattua Petri Tammista, muu ei ole mahdollista. Lyhyttä, iskevää kieltä, mikä tahansa lause kelpaa sitaattinäytteeksi.
”H sen sijaan ei ollut rakastunut minuun. Mutta sen minä tiesin vain järjellä, ja järjellä tietäminen ei ole ihmisten välisissä asioissa tietämistä lainkaan.”
Kirja näyttää aluksi olevan kertomus Tammisen nuoruudenrakkaudesta, Prahan heilasta, ja sitä se puoliväliin asti onkin. Sitten se avartuu kertomaan kaikenlaisista rakkauksista. Kerronta loikkii muistosta ja mietteestä toiseen, ja nämä muistot ja mietteet kietoutuvat toisiinsa ja selittävät toisiaan. Yleissävy on haikeansurullinen ja ehkä vähemmän ironinen kuin Tammisen kirjoissa yleensä. Ironia ei kuulu rakkauteen.
Koska painavat lauseet ovat se juttu, lainattakoon tässä vielä jokin näytteeksi. Ei näiden näytelauseiden takia, vaan houkutukseksi. Jotta lukisit itse.
Lapsiperhearkea voi kuvata näinkin tiiviisti ja silti täydesti: ”Lapset syntyivät, aamuaurinko paistoi synnytyssairaalan huoneeseen, jonne Liisa ja lapsi saapuivat ikuisuuden suunnasta ja minä pukuhuoneesta. Istuttiin, sohvalla, keittiössä, parvekkeilla, pihoilla. Matkustettiin, oltiin viikko huolissaan jossakin kosteassa huoneessa ja huokaistiin kotona onnesta.”
Petri Tamminen: Sinua sinua
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!