Työkaveri suositteli minulle kirjaa, ja hyvin suosittelikin. Olivia Laingin Yksinäisten kaupunki on mielenkiintoinen teos, ja se herättää monenlaisia ajatuksia.
”Kun Olivia Laing päätyi tahtomattaan yksin New Yorkiin, hän yllättyi kipeistä tunteista, joita yksinäisyys nosti esiin. Lohtua ja sielunkumppanuutta hän löysi taiteesta ja taiteilijoista, joiden elämää yksinäisyyden ja vierauden kokemus suurkaupungissa oli koskettanut.” Näin sanoo kirjan esittelyteksti.
Ensimmäinen havainto on, että tässäkin kirjassa taiteella tarkoitetaan ensisijaisesti kuvataidetta. Kuvataide on rohmu, joka yrittää jostain syystä omia taide-sanan itselleen.
Wikipediassa kirja luokitellaan non-fictioniksi, Storytel sen sijaan määrittelee sen kaunokirjallisuudeksi. Jossain siinä välissä mennään. Hieno teos tämä joka tapauksessa on: hyvin rajattu, hyvin rytmitetty, hyvin lähteistetty.
Merkittävintä tässä kirjassa onkin juuri tuo, että pian eksyin Wikipediaan: kirjassa kuvatut taideteokset löytyvät useimmiten netistä, ja niitäpä piti sitten usein käydä googlaamassa. Se on yksi hyvän kirjan merkki, että kirja vie toisten teosten äärelle.
Laing käy läpi kronologisesti erilaisia newyorkilaisia taiteilijoita ja heidän teoksiaan: Edward Hopper, Henry Darger, Andy Warhol, Klaus Nomi. Kaikkia yhdistää tuo yksinäisyys suurkaupungissa, ihmisten keskellä. Kirja onkin oikeastaan enemmän kuvaus menneestä New Yorkista kuin yksinäisyydestä, omanlaisensa rakkaudentunnustus kaupungille. Yksinäisyyden teemasta ajaudutaan usein aika kauas, mutta kirjan tarinat ovat tosi mielenkiintoisia.
Lopulta kirja osoittautuu romanttisen taiteilijakäsityksen manifestiksi tai muistelukseksi. On kärsivä, yksinäinen daideilija, irrallisena urbaanissa yksiössä. Tällaisia kirjoja on paljon. Niiden opetus pitää kaivaa rivien välistä, sitä ei koskaan sanota ääneen: porvarillinen työpaikka, parisuhde, luonnossa kulkeminen. Jos jokin näistä puuttuu, elämästä tulee hankalaa.
Vaikka Laing on britti, hän sortuu jenkkihybrikseen: hän väittää, että Henry Dargerin 15 145 sivun mittainen teos olisi maailman pisin fiktiivinen teos. Me suomalaiset tiedämme, että Kalle Päätalon Iijoki-sarja hakkaa tuon mennen tullen, kahdella tuhannella sivulla.
Olivia Laing: Yksinäisten kaupunki
Suom. Sirje Niitepöld
Teos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!