Seikkaperäisesti unohtamisesta

Esikoiskirjasarjan seuraava teos on Ina Mutikaisen Unohdus. Se kertoo muistamisesta ja unohtamisesta.  

Ja kuinka seikkaperäisesti se niistä kertookaan! Muistaminen ja unohtaminen ovat keskeisiä asioita siinä, kuinka määrittelemme ihmisyyttä, ja Mutikainen on perehtynyt aiheeseen monelta kantilta. Hän on ideoinut käänteisen dementian, eli taudin, jossa muut unohtavat sairastuneen. Se on paitsi kiehtova ajatusleikki myös oiva tapa näyttää lukijalle muistamisen ja unohtamisen eri puolia. 

Kirja alkaa näin:

”Kun se alkoi, kuvittelin, että tulen muistamaan siitä kaiken. Ajattelin että nykyhetki saisi merkityksensä vasta tulevaisuudessa – osana jatkumoa, joka etenee, kiihtyy ja vaimenee, jolla on alku, keskikohta ja loppu ja josta muistaisin ne kirkkaimmat ja merkityksellisimmät käännekohdat. Mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Elämä olikin lopulta aina vain seuraavan aterian suunnittelua, siirtymistä paikasta toiseen, kulkuvälineiden odottelua ja sen miettimistä, mitä pitikään tehdä seuraavaksi – elämä olikin sarja huolimattomia jäähyväisiä, jossa oli tarkoitus hyvästellä jokainen kuluva hetki vuorollaan, jokainen ihminen yksi kerrallaan.” 

Oivalluksia ja totuuksia tulee pitkin matkaa: ”- - muistan tarkasti ainoastaan tilanteet, joissa olen toiminut väärin tai häpeällisesti.” 

Tarina käynnistyy hitaasti, vailla selkeää konfliktia, mutta kerronta viehättää. Vanha totuus on, että paikasta toiseen siirtyminen on romaaneissa erinomainen tapa kuljettaa tarinaa (vaikkapa Lolita on aivan road-romaani), ja Mutikainen tietää sen, kun hän vie hahmojaan pitkin Suomea ja Venäjää. 

Typografisista keinoista voi olla monta mieltä, itse pidän yksinkertaisesta tekstistä joka välttää ulkoisia tehokeinoja. Mutta esimerkiksi Unohduksen litteroidut haastattelut toimivat erinomaisesti, kun kysymykset on jätetty kokonaan pois.

Kirjan seikkaperäisyyden toinen puoli on se, että Unohduksessa on aika paljon aineksia, paikoin ehkä liikaakin. On kaksi tarinalinjaa, kognitiotohtori Eliaksen ja elokuvaopiskelija Sonjan, ja ne leikkaavat toisensa melko varhain. Muistamisen ja unohduksen lisäksi on venäläisyyden pohdintaa, elokuvien ja kirjallisuuden pureksimista, parisuhteita, Godot-henkistä outoutta. Ne ovat kaikki kiinnostavia, mutta olisiko rajaamalla tullut vielä parempi kokonaisuus? En tiedä. 

Ina Mutikainen: Unohdus

Otava