Nina Lykken Emme ole täällä pitämässä hauskaa oli erinomainen lukukokemus. Ei siis muuta kun lisää Lykkeä pesään.
Tässä kirjassa on kolme näkökulmahahmoa. Ingrid on äidinkielenopettaja, Jan on hänen miehensä, ja Hanne on Janin työkaveri. Jokainen on kyllästynyt elämäänsä. Jokainen haluaa asioita, joita hänellä ei ole tai joita hän ei voi saada. Ihan niin kuin me kaikki, ainakin joskus.
Kun Hannesta tulee Janin rakastajatar, kaikkien elämät muuttuvat. Näkökulma vaihtuu aina luvun vaihtuessa, ja tämä on kaikkein herkullisinta kirjassa: asiat ovat kovin eri näköisiä toiselta puolen katsottuina.
Kirjassa on valtavasti hienoja huomioita opettajantyöstä, parisuhteista ja yhteiskunnasta.
Opettajan työmäärä kasvaa jatkuvasti: ”Ingrid oli jo nyt oppilaiden ’henkilökohtainen oppimisvalmentaja’. Mitä häneltä vielä vaadittiin, pitikö hänen avata kotinsa oppilaille? Pitikö hänen luovuttaa heille elimiä, pitikö hänen huolehtia siitä että he saivat suositusten mukaisen määrän päivittäisiä orgasmeja, pitikö hänen kenties suihkuttaa tahranpoistoainetta myös heidän alushousuihinsa?”
”Tähän oli tultu, koko yhteiskunta näytti muuttuneen isoksi sairastuvaksi, jossa kaikki esittelivät vaivojaan.”
”Kun tulee tiettyyn ikään, on jo sanonut kaiken ennenkin. Kertoipa minkä tarinan tahansa, sen on kertonut ennenkin.”
Sanna Mannisen suomennos on taas todella makoisa. Yhden sanan olisin vaihtanut. ”Pian hän olisi keski-ikäinen, ja kaikki muut olivat muuttaneet lähiöihin - -”; tässä lähiö antaa mielestäni väärän konnotaation, esikaupunki olisi kaiketi lähempänä.
Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Suom. Sanna Manninen
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!