Kirjallisia

Kirjallisia

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hylätään usein toistuva päihtymys

Vesa Sisätön tuore teos Tuhansien mokien maa on saanut kohtuullisen hyvin palstatilaa lehdissä, ja mikä ettei: suomalaisten tekemien virheiden listaaminen kiinnosti minuakin niin paljon että pyysin ja sain arvostelukappaleen. Oman kansan virheet kiinnostavat, koko asetelmassa on jotain ah niin suomalaista. Itseruoskintahan sopii meille, kai?



Tuhansien mokien maa on "eräänlainen jatko-osa" Sisätön 2014 kirjoittamalle teokselle Unohtunut avain joka upotti Titanicin, jossa hän käsitteli maailmanhistorian mokia. Tässä kirjassa Sisättö esittelee viitisenkymmentä virhettä koko Suomen historian ajalta. Aloitus on hykerryttävä: ensimmäinen moka on tietysti se, että joku taulapää päätti suunnata kohti pohjoista noin 9000 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja Suomi asutettiin.

Sitten tulee pettymys. Sisättö on pyrkinyt historialliseen tasa-arvoon tai kokonaisnäkemykseen tai johonkin sellaiseen, mikä tarkoittaa että meidän aikaamme ylletään vasta kirjan puolivälissä. Alkupuolisko listaa nuijasodan, nälänhädän, Mäntsälän kapinan ja sen sellaiset historian tunneilta tutut asiat, ja niinpä minä tunnen lukevani koulun historiankirjaa. Sellaista en halunnut.

Koska tapahtumat ovat ajallisesti kaukaisia eikä mitään uutta lähdemateriaalia ole löytynyt, Sisättö ei saa niihin juurikaan tuoretta näkökulmaa, eikä varsinkaan yksittäisten ihmisten tekoihin päästä käsiksi. Teksti on kyllä sujuvaa, mutta niinhän se on koulun historiankirjassakin.

Puolivälissä päästään sitten asiaan, yhtäkkiä kirja muuttuu todella mielenkiintoiseksi. Alkon ostajaintarkkailijoista en ole ikinä ennen kuullutkaan. 1940-luvulla suomalaisia alkoholin ostajia tarkkailtiin kuin DDR:ssä konsanaan: ostajalla piti olla myymälätodistus, jota vastaan pullon sai. Ostajaintarkkailijoiden keräämiin rekistereihin päätyi tietoja asiakkaiden elämäntavoista, luonteesta, varallisuudesta ja ystävistä. Alkoihin rakennettiin erityisiä puhutteluhuoneita, joissa nuo tarkkailijat puhuttivat ongelmakäyttäjiksi epäiltyjä. Tarkoituksena oli tietenkin saada väestö "hylkäämään usein toistuva päihtymys". Aikana, jolloin alkoholia käytettiin 1,48 litraa per nenä, nyt tuo luku on yli 11 litraa.

Tästä eteenpäin kirja vetää kuin härkä. Turun tauti, soiden ojitukset, tasakatot, joukko-oppi, maasäteily, Euroviisut, Ruokolahden leijona, Speden Naisen logiikka -elokuva (304 katsojaa), Itella, Nokia. Näissä jutuissa on tuoreutta, ne ovat kiinnostavia ja kokoavat upeasti yhteen mokailun historiaa vuosituhannen vaihteessa. Sisätön kieli on asiallista ja huumorinsa kuivaa, mikä sopii aiheeseen vallan mainiosti.

Toivottavasti Sisättö jatkaa projektiaan, sillä hän osaa asiansa - ja mokiahan maailmassa riittää. Seuraava kirja voisi keskittyä tiukasti pelkästään meidän aikaamme, silloin päästäisiin sekä kirjan että lukijan päässä lähemmäs pientä ja erehtyväistä ihmistä.

Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa
SKS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!