Näytetään tekstit, joissa on tunniste millennium. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste millennium. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2015

Näin lyhyet kirjat pitäisi kieltää...

...koska 544 sivua on liian vähän.



David Lagercrantz oli vielä hetki sitten nimi, joka ei minulle sanonut mitään. Muistin toki kuulleeni, että Stieg Larssonin Millennium-sarjalle (jota ei enää trilogiaksi kutsuta) oli tulossa jatkoa uuden kirjailijan jatkaessa tarinaa. Nyt Lagercrantzin nimi Turun Kirjamessujen ohjelmaluettelossa sai minut ympyröimään kellonajan innoissani ja aion taatusti olla paikalla. 

Tomi oli kuullut, että Lagercrantzin kynänjälki on erilaista kuin Larssonin. No daa. Mieluummin näen kirjasarjan jatkuvan kiinnostavasti enkä niin, että kirjailijalta menee osa energiasta toisen maneerien pohtimiseen (vaikkei Larssonia voikaan maneereista muistaa). Nyt on pakko sanoa, etten uhrannut Se mikä ei tapa -kirjaa lukiessani hetkeäkään Larssonin muistelemiseen.

Tarinassa Millennium-lehdellä on jälleen haasteita ja Mikael Blomqvistin uran alamäkeä pohditaan. Erika Berger on ehkä pienemmässä roolissa kuin aiemmin, mutta Micke voi häneen edelleen luottaa täysin. 

Ja Lisbeth. Yhä vihaisena, yhä ylivertaisen älykkäänä ja oikeamielisenä. Yhtä taitavana kuin aiemminkin. Tällä kertaa myös lapsenvahtina.

Tekoälytutkimus, NSA, alkuluvut ja elliptiset käyrät viuhuvat kirjassa kiehtovaa tahtia. Kirja on jännä, aivan mahdottoman jännä. 544 sivua on aivan liian vähän, puolivälissä aloin jo himmailla ja hidastella tahtia ja silti luin kirjan kahdessa päivässä. No okei, kaksi iltaa vierähti yön puolelle, mutta kun ei tätä voinut mitenkään laskea käsistään. 

En lähde juonesta kertomaan muuta kuin että Lisbethin menneisyydestä nousee haamuja ja sekös vasta on henkeäsalpaavaa. Ja surkuttelen, että tämäkin Lagercrantz - vaikka kirjoittamaan tottunut pitkän linjan kirjalija ja toimittaja onkin - kirjoittaa hitaammin kuin minä luen, sillä jatko-osahan tälle selvästi on tulossa, mutta ehkä ei kuitenkaan vielä täksi jouluksi. Harmi.

David Lagercrantz on Turun Kirjamessujen Agricola-lavalla lauantaina 3.10 klo 13.10.

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa
WSOY






perjantai 29. elokuuta 2014

Stieg-vainaata harmittaa

Taas lykästi. Löysin kirjastosta Erik Axl Sundin Varistytön. Kirjailijan nimen taakse kätkeytyy ruotsalaiskaksikko Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Miehistä olen lukenut jo useammankin maininnan Varistyttö-trilogian ensimmäisen osan ilmestyttyä. Toinenkin osa on jo ilmestynyt, kesäkuussa, ja sen aion metsästää pikaisesti. 




Stieg Larssonin Millennium-trilogia teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Ensin luin kaikki kolme kirjaa, sitten katsoin elokuvat ja lopuksi ostin vielä leffat kotiin katsottaviksi uudelleen. Varistytön takakannessa mainitaan vain yksi arvio: "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." (Gefle Dagblad) Enempää en tarvinnut houkutukseksi. Tämän postauksen otsikon ymmärtänee tässä kohtaa. Stiegia varmasti harmittaa. Rajan takaa on hankalampi puolustaa mainettaan.

Aiemmissa postauksissa olen moitiskellut muutamia kirjoja synkkyydestä. Tällä kertaa en sitä tee, koska tämä, synkistä synkin ihmisen kieroutumien kuvaus, on ihan huippu. 413 sivua hujahti alle päivässä ja keskenhän se tarina jäi, kirjan loppu ei tarjonnut mitään helpotusta. Hekumoin sillä, että tätä ihanuutta on jäljellä vielä kaksi osaa. 

Varistyttö on luonnollisesti iso tapaus ja sen osoittaa jo kirjasarjalle tehty oma suomenkielinen webbisivukin, www.varistytto.fi. 

Poikkeuksellista on kenties se, että mieskirjailijat kirjoittavat päähenkilöiksi kaksi naista. Jeanette Kihlberg ja Sofia Zetterlund ovat molemmat osaavia, napakoita ja ammattitaitoisia naisia huonoissa ihmissuhteissa. Lapsia lahdataan (pahoittelut raa'asta sanavalinnasta, mutta kirja ei kaunistele) ja julmuuksilta eivät välty naisetkaan. 

Koukuttavinta tässä kirjassa on se, että kun lukija kuvittelee jo arvanneensa jotakin, tarina saakin uuden käänteen ja taas poloinen lukija on vietävissä. Synkkyyden vastakohtana on ruotsalainen herttainen yhteiskunta, mikä tekee kontrastista vieä herkullisemman. Kirjan loppu harmittaa, kuten kuuluukin, ja taidan kohtsiltään naputella kirjastoon varauksen kakkososasta. 

Jos nautit Stieg Larssonin tarinoinnista, uskon, että näiden ruotsalaisukkeleiden yhteistyön tulos ei jätä sinua myöskään kylmäksi. Jos uskallat....

Erik Axl Sund: Varistyttö
Otava