Risto Räppää taas onnistuneesti

En voi kyllin kehua lähikirjastoamme. Uutuuksia on helppo löytää ja kierto on nopeaa. Myös lastenkirjojen uutuudet saa lainaan vauhdilla. Uusin Risto Räppääjä eli Risto Räppääjä ja yöhaukka houkutteli iltasatupuuhiin.

8-vuotiaani lukee yleensä ihan mielellään ja Ristot ovat kuuluneet mielikirjoihin. Nyt kuitenkin päätin ottaa kirjan iltasatukirjaksi, koska halusin itsekin sen lukea. Ja se kannatti! Yleensä poikani mankuu "vielä yhtä lukua", mutta nyt kysyinkin kahtena iltana, "saako äiti lukea vielä yhden luvun". Kolmantena iltana posotin suoraan kirjan loppuun. 

Juu, kirja on jännä. Ja hauska. Nelli ja Risto löytävät muinaismuiston, sormuksen. Sormus katoaa useaan kertaan ennen kuin arkeologi saa löydön julkistettua. Elvi-täti on oma itsensä, myös inhimillinen puoli paljastuu. Lennart ja Rauha touhuavat ja saavat aikaan hassuja tilanteita. 

Sen kummemmin juonta paljastamatta täytyy sanoa, että näiden parissa viihtyy edelleen aikuinenkin. Nopolan sisarukset osaavat Risto Räppääjä -maailman sujuvasti eikä tarina tunnu kuluvan, vaikka Ristoa olemmekin seuranneet jo pitkään. Mistäköhän saan tekosyyn lukea uusia Risto Räppääjiä, kun tuo nuorimmainenkin tuosta kasvaa? 

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja yöhaukka

Tammi

Lue paloissa, nautit enemmän!

Sinikka Nopola sisarensa kanssa tunnetaan monessa, monessa suomalaisperheeessä. Nuoremmalle polvelle ja tietysti iltasatuja ääneen lukeneille vanhemmille tutuimpia ovat Risto Räppääjät, mutta kaukana perässä eivät tule hämäläistarinat Eilasta, Rampesta ja Likasta.

Ei tehrä tästä ny numeroo hekotutti lujasti ja vielä enemmän, jos lähipiirissä on hämäläisiä tai - vielä parempaa - siellä on sukujuuria. Kolumneina seikkailut alkoivat Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä kasvaakseen itsenäisiksi kirjoiksi

Eilan, Rampen ja Likan parhaat on nimensä mukaisesti kokoelma parhaita pätkiä, paksu sellainen vieläpä. Ja hauska. 

Roope Lipastilla ja Sinikka Nopolalla on kuitenkin yksi yhteinen ongelma: nautin eniten heidän tuotoksistaan pieninä annoksina, nimenomaan sellaisina kolumnin mittaisina pätkinä. Tämän kirjan ahmaisin parilla istumalla eikä se ollut kirjalle hyväksi. Näitä pitää makustella, lukea pari kerrallaan ja sitten taas palata asiaan toisena päivänä.

Kirja on kuitenkin aivan ehdoton joululahjakirja sukulaiselle, jonka haluaa lukevan enemmän. Lyhyet novellit tai kolumnin pituiset osaset houkuttelevat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden... Ja toki vankkumattomille nopolisteille kirja on ehdoton hankinta. 

Kirjabloggareiden tilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla Sinikka Nopola kertoi tästä kirjastaan ja miten hän sen kokosi. Ja ihanaan tapaan - kuivan huumorin esipuhujan ottein - hän kertoi pohtineensa, että nauraakohan kukaan näille jutuille. Nauraa kyllä. Hän opetti samassa tilaisuudessa, että banaani on tampereeksi ponooni. Kova pee ja kolme oota. Kokeile vaikka. Muutaman sananehdin vaihtaa tilaisuuden päätteeksi Sinikan kanssa ja hän osoittautui niiden parin lauseen perusteella vieläpä oikein mukavaksi ihmiseksi.

Sinikka Nopola: Eilan, Rampen ja Likan kootut
WSOY